Voiko palkkausjärjestelmiä kehittää?

Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistyksen vaalipaneelissa viime lauantaina käsiteltiin mm. eri opettajaryhmien välisiä palkkaeroja. Mikä olisi oikeudenmukainen erojen peruste vai pitäisikö kaikilla opettajilla olla sama palkka? Paneelin puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut OAJ:n valtuutettu Martti Hellström kommentoi blogissaan käytyä keskustelua seuraavasti:

"Kukaan ei esittänyt samaa palkkaa. Lempiäinen uskoi vahvasti siihen, että oikeudenmukaisuus toteutuu määrittelemällä kunkin työn vaativuus ja työntekijän taitavuus. Itse en valitettavasti oikein usko tähän, ja Lempiäinenkin myönsi, että hyvä idea ei ole toteutunut käytännössä. "

Mistä sitaatissa olevassa ajatuksessa on kysymys? Itse asiassa erittäin suuresta asiasta, koko OAJ:läisen palkkapolitiikan perusasiasta - siitä, että perusajatus on aina ollut se, että palkkausjärjestelmiin tavoitellaan lisää rahaa hinnalla millä hyvänsä. Martti jättää tiivistelmässään mainitsematta, että käsittelin tuossa asiayhteydessä valtion opettajille nelisen vuotta sitten käyttöön otettua uutta palkkausjärjestelmää. Järjestelmä markkinoitiin esimerkiksi normaalikoulujen opettajille siten, että nyt saadaan opettajille lisää rahaa. Se, jakautuiko se oikeudenmukaisesti kaikille, oli toisarvoinen asia. Hyväksyimme kuitenkin järjestelmän, koska se tuotti yli 7 % lisää palkkarahaa normaalien sopimuskorotusten lisäksi. Kuulosti loistavalta, ja samalla turvattiin kaikkien virassa olevien opettajien ansiotaso - kenenkään palkkaa ei siis alennettu. Sen sijaan kaikkien jo virassa olleiden ansioKEHITYSTÄ ei onnistuttu turvaamaan. Itse olenkin kuluneiden vuosien aikana miettinyt, onko raha todellakin edunvalvontamme itseisarvo - niin paljon ongelmia tästä uudesta palkkausjärjestelmästä on seurannut. Minä olen ollut kriitikkojen kärjessä.

Totesin paneelissa, että järjestelmässä on hyvää se, että palkkaus perustuu työn vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen (jonka osa on myös opettajan hankkima lisä- ja täydennyskoulutus) - ei siis tehtävänimikkeeseen. Arviointiperusteet ovat samat niin luokanopettajilla kuin aineenopettajilla, samoin peruskoulun ja lukion opettajilla. Hyvä niin. Toin kuitenkin myös voimakkaasti esille järjestelmän ongelmat ja puutteet, ja tämä jää Martilta varsin ohuen maininnan varaan. Keskeinen ongelma on se, että työnantaja on pettänyt meidät työntekijät, kuten niin usein ennenkin. Järjestelmää käyttöön otettaessa sopijaosapuolet sitoutuivat sen kehittämiseen, mutta tästä ei varsinkaan nykyinen työnantaja (yliopistoillahan se ei enää ole valtio) ole tippaakaan kiinnostunut ainakaan ns. vaati- ja henkikarttojen osalta. Opettajien oikeusturva on olematon, koska järjestelmä on halvaantunut riitauttamismenettelyjen osalta. Voi vain kuvitella, mikä on niiden opettajien työmotivaatio, jotka eivät saa erimielisyysasioissa oikeutta. Kaiken lisäksi ainakin yliopistoissa säästötoimet ovat jo syöneet enimmän osan tuosta noin 7 prosentista.

Eli yhteenvetona: olen ollut mukana luomassa innovatiivista palkkausjärjestelmäuudistusta, mutta emme onnistuneet sitouttamaan työnantajapuolta sen kehittämiseen emmekä yhteisiin pelisääntöihin. Syntyi siis monin tavoin hyvä esimerkki jatkoa ajatellen. Kunta-alalle vastaavaa järjestelmää ei kannata nykymuodossaan markkinoida. Normaalikoulujen opettajat toivottavasti pystyvät sen kanssa elämään - jotkut opettajat saivat valtavat korotukset, jopa lähes 1000 euroa kuukaudessa. Pääsääntöisesti nuoret opettajat voittivat, vanhojen edut turvattiin siirtymäsäännöksin ja sillä välillä olevat todellakin putosivat väliin: palkkakehitys vanhassa järjestelmässä olisi ollut parempi. Tällaisen OAJ:n ja JUKO:n hallitukset kuitenkin aikanaa yksimielisesti hyväksyivät - itse toivon todella, että järjestelmän pahimmat puutteet saataisiin korjattua. Tällä sopimuskierroksella se ei onnistunut.

Palkkausjärjestelmiä siis voidaan kehittää, jos halutaan - mutta menneistä ratkaisuista on otettava oppia!