Äänestä Pekka Espoon valtuustoon 2021 !!!!

 Olen 63-vuotias lintuvaaralainen valtiotieteiden tohtori pääaineena käytännöllinen filosofia. Asumme vaimoni kanssa vanhassa omakotitalossa ”keskellä kylää”. Perheeseemme kuuluu kolme aikuista tytärtä ja yksi lapsenlapsi, kohta 4-vuotias tyttö. Työskentelen Helsingin normaalilyseossa filosofian, uskonnon ja psykologian ja lehtorina ja opetusharjoittelun ohjaajana. Harrastan erityisesti ornitologiaa, valokuvausta, kesämökkeilyä, filateliaa ja vanhoja autoja. Ja filosofia tietysti on paitsi työ niin mitä parhain harraste samaan aikaan. 

 

Olen aktiivikokoomuslainen vuodesta 2010 ja toiminut useissa lautakunnissa (mm. ympäristölautakunta, opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta sekä sosiaali- ja terveyslautakunta). Yrittäjäkokemustakin kertyi päätyön ohessa parikymmentä vuotta (1988-2008), jolloin minulla oli oma kuvatoimisto. Tein paljon mainos-, lehti-, oppimateriaali ym. julkaisujen kuvauksia.

 

Olen hyvä ehdokas, koska ajan hyviä asioita. Yhteiskuntaan vaikuttaminen on minulle tärkeää, siksi olen mukana politiikassa. Kuntatalous on kokonaisuus, jossa vakaa talous takaa parhaiten hyvinvointiyhteiskunnan tärkeät palvelut. Veroja kiristämällä jaettavaa syntyy vähemmän ja yhteiskunta näivettyy. Siksi kannatan kunnallisveron säilyttämistä nykytasolla. Emme kaipaa enää yhtään verojen kiristyksiä. Erityisesti kiinteistöveron nostaminen olisi tuhoisaa, samoin ruuhkamaksujen kaltaiset piiloverot.

 

Espoo on pidettävä sivistyskaupunkina. Siksi lasten ja nuorten koulutuksesta – varhaiskasvatuksesta alkaen – on pidettävä kiinni viimeiseen saakka. Sivistykseen kuuluu myös puhtaan ja turvallisen elinympäristön arvostaminen sekä heikommassa asemassa olevista huolehtiminen. Hiilineutraalin energian edullinen saatavuus on oltava espoolaisten perusoikeus. Kannatan eri liikennemuotojen tasapuolista kohtelua - pelkästään joukkoliikenteen ei pidä olla "sujuvaa".  Uusien energiamuotojen käyttämistä liikenteessä ja asumisessa on Espoossakin edistettävä aktiivisesti. Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on minulle erityisen tärkeää.

Espoon valtuustoon 2017 - asiaa veroista ja liikenteestä !!!!

Viime päivät olen kiertänyt erilaisissa vaalitapahtumissa ta tavannut niin oman puoleeni Kokoomuksen kuin muidenkin puolueiden ehdokkaita. Täytin tänään mielenkiinnosta Länsiväylän vaalikoneen äänestäjän asemassa, ja vaalikone ehdotti minua äänestämään itseäni. Se kertoo sen, että vastasin ehdokkaana noin kuukausi sitten rehellisesti vaalikoneen kysymyksiin. En vastannut montaa kertaa "en osaa sanoa", koska minusta ehdokkaan on kyettävä muodostamaan perusteltu mielipide johonkin suuntaan. Minun jälkeeni vaalikone ehdotti pitkää riviä muita kokoomuslaisia ehdokkaita, joten aika lailla hyvin olemme muodostaneet yhteisen näkemyksen asioista.

Eilen julkistettiin Espoon kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Se osoitti 60 miljoonan euron ylijäämää, joka kertoo talouden virkistymisestä ja siitä, että kaupungin asioita on hoidettu hyvin. Verotulot oivat kasvussa, joten vihervasemmiston ajama kunnallisveron korotus näyttäytyy erikoisesssa valossa. Ilmankos siltä suunnalta onkin jo ehditty väittää, että taloutta on hoidettu huonosti, kun ei ole ennakoitu verotulojen kasvua ja laitettu kaupungin rahaa jo viime vuonna menemään. Minä kannatan vastuullista ja vakaata kuntataloutta. Meille riittää tällä hetkellä se, että kiinteistövero nousi jo, nykyinen kunnallisveroprosentti on riittävän suuruinen. Se ei ole mitenkään "keinotekoisen alhainen", kuten jotkut puolueet ehdokkaineen väittävät, vaan tärkeä vetovoimatekijä uusien veronmaksajien saamiseksi kaupunkiimme.

Tärkeäksi asiaksi vaaleissa on noussut myös liikenne. Minä kannatan tasapainoista liikennesuunnittelua, jossa väylät vetävät ja ruuhkista päästään eroon. Tarvitsemme tilaa sekä julkiselle liikenteelle että omille autoillemme. Paljon ärsytystä herättävistä laajoista aluepysäköintikielloista on päästävä eroon. Ei voi olla oikein, että kaupungin kotisairaanhoito ei pääse asiakkaitten luokse siksi, että laillista pysäköintipaikkaa ei löydy mistään. Kauppakeskukset on rakennettava paikkoihin, joissa toimii sekä julkinen liikenne että on riittävästi maksutonta pysäköintitilaa. Automarkettien aika on ohitse, eikä niitä tarvita lisää. Hyvä esimerkki kunnolla järjestetystä kokonaisuudesta on Sello Leppävaarassa.

Koulutuksen kohtalo ratkaistaan kuntavaaleissa ?

Koulutuksen kohtako ratkaistaan kuntavaaleissa ?

Osallistuin eilen vaalipaneeliin, joka järjestettiin Sellon kirjastossa teemalla "Suuri homekouluilta". Tilaisuudessa keskusteltiin laajemminkin kouluista ja niiden kehittämisestä Espoossa. Edustajia oli Espoon Kokoomuksesta, Vihreistä, Demareista ja Vasemmistosta. Keskustelusta päätellen koulutuksen kohtalo on jo ratkaistu, niin yksimielisiä olimme kaikki homekoulujen korjauksista ja opetuksen riittävistä resursseista. Siitäkin olimme yksimielisiä, että rakentamisen valvontaa tulee tehostaa huomattavasti, jotta viime vuosina esille tulleet vakavat ongelmat eivät jatkuisi uusissa ja peruskorjattavissa kouluissa.

Mutta kyllä kunnon väittelykin syntyi. Meille tuli selväksi, että vasemmistopuoleet ja vihreät ajavat veronkorotuksia Espooseen, argumenttina mm. se, että Espoossa on Suomen toiseksi alhaisin kunnallisveroprosentti. Mutta eikö tässä ole juuri syy siihen, miksi monet ovat muuttaneet Espooseen? Asioita pitääkin ajatella hieman pidemmällä tähtäimellä. Verotuloja kerätään lisää hankkimalla lisää veronmaksajia, ja siksi kaavoituksen on edettävä ripeästi Espoossa. Palkansaajien kannalta kuulostaa oudolta, että suostuimme kiky-sopimukseen palkanalennuksineen ja työajan pidennyksineen. Vastineeksi valtion tuloveroasteikkoa alennettiin - ja nyt vihervasemmisto haluaa kerätä nuo veronalennusrahat takaisin yhteiskunnalle kunnallisveroa nostamalla. Eihän sen näin pitänyt mennä?

Jokainen meistä tajuaa, että kuntatalous on kokonaisuus. Jos johonkin panostetaan, jossain muualla panostetaan vähemmän. Vihreitten tarjous tähän oli, että "laitetaan väylähankkeet jäihin". Kun kysyin paneelissa asiaan tarkennusta eli kannattavatko Vihreät myös joukkoliikennettä koskevien väylähankkeitten jäädyttämistä, en saanut vastausta. Oma kantani on, että liikenteen sujuvuutta on parannettava huomioiden kaikki liikennemuodot. Joka tapauksessa, kuten sanottu, kuntatalous on kokonaisuus, ja yksittäisiä asioita voidaan harvoin asettaa tuolla tavoin vastakkain.

Pidetään Espoo sivistyskaupunkina. Tämä on minun vaaliteemani. Sivistys lähtee varhaiskasvatuksesta ja kouluista. Hyvä koulu lähtee siitä, että niin oppilaiden kuin opettajienkin työolot ovat kunnossa. Espoolaisten opettajien on voitava kokea, että kaupunki on hyvä työnantaja. Se tarkoittaa terveellisiä koulurakennuksia ja sellaisia opetusvälineitä, joita uudet opetussuunnitelmat edellyttävät - sekä koulutusta niiden käyttöön. Unohtamatta sopivan kokoisia opetusryhmiä.

Espoon valtuustoon 2017 !!!

Olen Espoon Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas vuonna 2017. Päätös ehdokkuudesta ja ryhtymisestä aktiiviseen vaalikampanjaan syntyi jo viime kesänä, ja olin ensimmäisten kokoomusehdokkaitten joukossa. Toivottavasti espoolaiset äänestävät minua, sillä ajan hyviä asioita. Minulla on joitakin keskeisiä teemoja, joista lyhyesti: kannatan kunnallisveron säilyttämistä nykytasolla. Pidän viimeiseen asti kiinni tasokkaasta lasten ja nuorten koulutuksesta. Espoo on pidettävä sivistyskaupunkina. On selvää, että homekoulut on korjattava ja varmistettava, että uudet koulut rakennetaan kunnolla. Kannatan eri liikennemuotojen tasapuolista kohtelua - pelkästään joukkoliikenteen ei pidä olla "sujuvaa". En kannata aluepysäköintikieltoja enkä erillisiä joukkoliikennekatuja. Ympäristölautakunnassa olen kuluvalla kaudella vaikuttanut viihtyisän elinympäristön puolesta. 

Ammattiyhdistysliikettä tarvitaan

Helsingin Sanomien mielipidesivulla 30.10.2011 julkaistu mielipidekirjoitukseni.

AMMATTIYHDISTYSLIIKETTÄ TARVITAAN

Mika Koskinen esittää kirjoituksessaan (HS Mielipide 22.10.2011) kapea-alaisen käsityksensä ammattiyhdistysliikkeestä väittäen sen olevan lähinnä johtajiensa motiiveihin perustuvaa teatteria. Itse parikymmentä vuotta toiminnassa erilaisissa luottamustehtävissä mukana olleena en millään voi tunnistaa omaa toimintaympäristöäni kyseisestä kirjoituksesta.

Ammattiyhdistystoiminta on oleellinen osa modernia yhteiskuntaa, ja sen asema on myös
lainsäädännössä (esim. lakko-oikeus, järjestäytymis- ja kokoontumisvapaus) monin tavoin
määritelty. Pohjimmiltaan kyse on perustavaa laatua olevista, länsimaiseen yhteiskuntaan kuuluvista ihmisoikeuksista. Tiedämme maailmassa olevan myös yhteiskuntia, joissa näitä oikeuksia ei ole, ja kyseisistä yhteiskunnista puuttuvat monet muutkin inhimilliset oikeudet. On myös huomattava, että läheskään kaikki palkansaajat eivät työskentele yrityksissä, vaan julkisella sektorilla, joka toimii monessa suhteessa eri periaatteilla kuin yksityinen yritys, koska kyseessä on yhteisten verovarojen käyttäminen yhteiseksi hyväksi.

Ammattiyhdistystoiminnassa ei ole oleellista lakkojen järjestäminen, vaan aivan muut
asiat. Ensinnäkin moderniin yhteiskuntaan kuuluu oleellisena osana työntekijöiden
oikeusturva ja tasavertainen kohtelu, jota ilman luottamusmiehiä ja työsuojeluorganisaatiota olisi käytännössä mahdotonta ylläpitää.

Toiseksi työntekijöillä on oikeus edellyttää hyvää johtamiskulttuuria, jonka puutteet monissa työyhteisöissä ovat valitettavan ilmeiset. Tämä aiheuttaa yhteiskunnalle huomattavia kustannuksia esimerkiksi työntekijöiden uupumisen myötä. Yhteistyö työnantajien kanssa työjärjestelyjen, työilmapiirikysymysten ja johtamisjärjestelmien kehittämisen alueella ovat sitä yhteistoimintaa, jota lainsäädäntömmekin edellyttää. Kyse on sekä työnantajien että työntekijöiden yhteisestä hyvästä. Vaikka palkkauskysymykset ovat edunvalvonnan ydintä, rinnalle ovat yhä enenevässä nousseet työelämän laadulliseen kehittämiseen liittyvät kysymykset ja haasteet. Vaikka vuosikymmenien kuluessa on saatu paljon aikaan, tekemistä riittää edelleen. On myöskin huomattava, että kaikki tämä perustuu suuressa määrin luottamustehtäviin valittujen toimijoiden henkilökohtaisiin uhrauksiin esimerkiksi omalla vapaa-ajalla.

Pekka Lempiäinen

OAJ:n valtuutettu, OAJ:n hallituksen varajäsen, Akavan hallituksen varajäsen

VOX-Helsinki 9.3.2011 - Hyvyys ja pahuus

Eilisiltana pohdittiin kuuden alustajan voimin Helsingin yliopiston juhlasalissa hyvyyden ja pahuuden teemaa otsikolla "Aika paha ihmiseksi". Seuraavassa joitakin omia kommenttejani alustuksista, joiden kuuntelu oli sekä ajatuksia herättävää että virkistävää.

Professori Timo Airaksinen esitti teesinään, että "Hyvä kuuluu kieleen, pahuus tekoihin". Kuitenkin mielestäni molemmat ovat samankaltaisia "avoimia" käsitteitä, joiden määrittelemättömyys on käsinkosketeltavaa, esim. G.E. Moore totesi pitkän pohdinnan päätteeksi, että "hyvä on hyvä", eli määrittyy vain itsensä kautta. Airaksisien mukaan 85 % ihmisistä ilmoittaa kysyttäessä olevansa onnellisia. Kun pahaa kuitenkin paljon tapahtuu, oleelliseksi nousee onnellisuuden ja moraalin suhde. Onnellisuus ja moraali eivät Airaksisisen mielestä sovi yhteen ainakaan velvollisuusvetoisessa etiikassa - velvollisuuden täyttäminen ei luo onnellisuuta.

Lopuksi Airaksinen esitti oleellisen kysymyksen: Kumpaa haluamme, olla moraalisia vai onnellisia? Tämä teema mietityttää niin paljon, että siihen minun on pakko palata jatkossa uudelleen. Kumman sinä valiset: moraalisen vai onnellisen elämän? Kyseessä on mielestäni aivan oleellinen valinta.

Päätoimittaja Reetta Meriläinen pohti onnellisuutta käytännönläheisesti. Ihminen on onnellinen, mikäli hän kykenee iloitsemaan siitä, mitä hänellä on. Jos ihmisen kaikki toiveet toteutuvat, ei hänellä ole enää toiveita lainkaan. Elämän arvon ymmärtämiseen tarvitaan myös kuoleman tiedostaminen. Kuolema on siis positiivinen asia, joka luo kykyä nähdä ympärillämme kaunista.

Tässä kohden mielestäni Meriläinen liittyi espanjalaisen fílosofian klassikkoon, sillä filosofi Miguel de Unamunon mukaan rajallisuuden tiedostaminen luo elämään traagisen elämäntunnon. Tuon traagisuuden tiedostaminen on kuitenkin elämää kannattava voima, sillä se on tie pois usvasta, jossa muutoin vaellamme. Ahdistusta kuoleman tietoisuudessa ei kuitenkaan Unamunon mielestä voi vältää, joten jäikö Meriläisen luoma kuva yltiöpositiiviseksi?

Professori Martti Koskenniemi pohti oikeudenmukaisuuden käsitteen subjektiivisuutta ja spesialisoitumista. Tarvitsemme siis asiantuntijoita, mutta asiantuntemus on lopultakin vain eräs tapa puhua oikeasta ja väärästä.

Vapaaehtoistyön tutkija Henrietta Grönlund kannusti yleisöä pohtimaan oman elämänsä tarkoitusta ja onnellisuutta luovia tekijöitä. Hän esitti, että ihmisellä on perustavaa laatua oleva tarve tehdä hyvää, ja tuo perustarve näivettyy nyky-yhteiskunnassa, jossa taloudesta on tullut ahneutta tuottava ydin. Yhteisöllisyydellä on evoluutiopsykologinen tausta, josta väitteestä olen samaa mieltä. Vapaaehtoistoiminnan suuri suosio on Grönlundin käsityksen mukaan osoitus ihmisen perustarpeesta tehdä hyvää. Kysyn kuitenkin, onko ihmisellä jokin perustavaa laatua oleva perusolemus, kuten Grönlund väitti? Tämän väitteen tyrmäävät ainakin eksistenssifilosofit ehdottomasti ja jyrkästi. "Ihminen on sitä, mitä hän itsestään tekee", totesi Jean-Paul Sartre. Samaan oli päätynyt jo aiemmin maineikas espanjalaisfilosofi José Ortega y Gasset. Ihmisellä on aina kyky valintoihin, niin hyviin kuin pahoihin, niin moraalisiin kuin moraalittomiinkiin. Nykymaailmaa seuratessa tulee myös mieleen, että halu sotia on vähintään yhtä voimakas kuin halu tehdä hyvää (viittaan tässä Freudin psykoanalyysin kahteen perusviettiin, elämään ja kuolemaan).

Oikeuslääkäri Helena Rannan puheenvuoro veti yleisön hiljaiseksi. Hän kertoi "kätelleensä pahuutta Srebrenicassa". Silti hyvyyttä ei ole ilman pahuutta. Pahuuden äärellä joudumme miettimään, löytyykö meiltä tahtoa tehdä muuta kuin katsoa sivusta? Käsittääkseni olemme tässä kohden G.W.Leibnizin formuloiman teodikea-ongelman äärellä (jos on olemassa hyvä jumala, joka on kaikkivaltias, miten maailmassa voi olla pahaa?). Itse ajattelen , että riippumatta siitä, onko jumala olemassa vai ei, emme näe hyvyyttä näkemättä myös pahuutta.

Toimittaja Ilkka Malmberg totesi olevansa haastavan tehtävän edessä joutuessaan puhumaan Helena Rannan jälkeen. Tuo vaatimattomuus oli tarpeetonta - nimittäin kannustus siihen, että saamme myös epäonnistua, oli sangen virkistävää. Malmbergin mukaan epäonnistumiset ovat itse asiassa kiinnostavampia kuin onnistumiset - suomalaiset ovat viime hetken epäonnistujia (itselleni tuli mieleen esim. Juha Miedon sadasosasekunnin tappio, tai juoksija Pekka Päivärinnan loputtomat epäonnistumiset Suomen jääkiekkojoukkueesta puhumattakaan). Malmbergin Facebook-kritiikki oli terävää: facebookissa ihmiset kertovat lähinnä onnistumisistaan. Siksi Facebookin seuraaminen on lähinnä ahdistavaa - lukea tarinoita ja kommentteja toisten onnistumisista, väitti Malmberg.

Malmbergin lopuksi lausuma motto jäi mieleen: "Hymyile, huomenna on huonommin". Maailmanhistorian kuuluisin pessimismiä maailmankatsomuksena kehittänyt filosofi Arthur Schopenhauer nousi aivan väistämättä mieleen kotimatkan ajaksi...

Mistä työelämässä kiikastaa?

Minulla oli eilen hieno tilaisuus olla kutsuttuna Akavan 60-vuotisjuhlaseminaariin, jossa kuulimme huippuluokan paneelikeskustelun otsikon mukaisesta aiheesta. Panelistit olivat perheyritysten liiton puheenjohtaja Anne Berner, Akavan edunvalvontajohtaja Minna Helle, eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen ylilääkäri Seppo Kettunen sekä FT, konsultti Pentti Sydänmaanlakka. Seminaarin avauspuheenvuoron piti Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen, ja hänen esille ottamansa teemat antoivat paljon ajattelemisen aihetta. Vaikka työssä on mahdollista jatkaa 68-vuotiaaksi saakka, se jää monelle unelmaksi, sillä 1/3 suomalaisista päätyy sairausperusteiselle eläkkeelle - keskimäärin 52-vuotiaana. Jaksamisongelmat työyhteisöissä kasvavat, ja johtamisessa on paljon parantamisen varaa - mutta alaisosaamistakin tarvitaan. Vakavan työuupumuksen lisääntyminen on indikaattori, joka kertoo suurista ongelmista työelämässä.

Paneelikeskustelussa keskeiseksi teemaksi nousi lukuisien yleisökysymysten myötä johtaminen. Pentti Sydänmaanlakka huomautti johtamisen olevan asia, jota koko työyhteisön tulisi yhdessä tehdä. Minna Helle arvioi johtamiskulttuurin jämähtäneen laajalti vuosikymmenien takaiselle tasolle, jossa esimiehet polttavat ensin itsensä loppuun, ja sen jälkeen palaa koko työyhteisö työntekijöiden voidessa huonosti. Seppo Kettusen arvion mukaan hyvällä johtamisella voidaan luoda työhyvinvointia, koska työntekijöillä on tarve kokea arvostusta esimiehen taholta. Kommentti, jonka mukaan johtamistaidot eivät ole kadoksissa, vaan hukassa, tuntui uppoavan yleisöön. Tämän kommentin lausujaa tosin en muista.

Ammattiyhdistysväkeä kiinnosti yleisökysymys, joka suunnaattiin Minna Helteelle: Mitä ammattiyhdistysliike voi tehdä hyvän johtamisen puolesta. Helle korosti koulutuksen merkitystä, mikä olikin hyvä ajatus. Mielestäni Helteen ajatus jäi kuitenkin puolitiehen, sillä juuri ne esimiehet, jotka eniten tarvitsisivat johtamistaidon koulutusta, eivät koulutukseen lähde. He näet ovat täynnä uskoa omiin kykyihinsä, ja turvautuvat yleensä autoritääriseen johtamiseen, jossa päätöksiä ei perustella, tai ne perustellaan jollakin itseään ylemmällä auktoriteetilla. Työntekijä, joka uskaltaa tuon kyseenalaistaa, joutuu taatusti jollakin tavalla esimiehen häiritsemäksi omassa työssään. Tällainen esimies ei johda alaisiaan joukkojensa keskuudesta, vaan edestä, jota tapaa erityisesti Anne Berner kritisoi.

Uupunut työntekijä ei jaksa jakaa omaa älyllistä aktiviteettiaan, ja oman työn hallinta katoaa. Tässä yhteydessä Sydanmaanlakka pohti, voidaanko ylipäätään erottaa työhyvinvointi ja hyvinvointi? Enemmänkin pitäisi puhua kokonaiskuntoisuuden käsitteestä. Minna Helteen mukaan keskeistä olisi ongelmien tunnistaminen, ei oireiden hoitaminen. Jo 750.000 suomalaista, eli noin neljäsosa aikuisväestöstä, käyttää masennuslääkkeitä. Helteen analyysi oli surullista kuultavaa: työterveyshuolto määrää lääkkeitä, jonka jälkeen työntekijä lähetetään takaisin työpaikalle, jossa mikään ongelma ei muutu. Lääkkeeksi Helle tarjosi aitoa arvokeskustelua työpaikoille - mielestäni loistava ajatus - mutta harvassa työpaikassa todella saavutettavissa. Johtaminen kun on palavereissa istumista, jonka jälkeen muulle ei enää olekaan aikaa.

Lopuksi panelistit saivat esittää omat arvionsa siitä, miten jaksaisivat työelämässä 68-vuotiaiksi saakka. Yksikään panelisti ei ottanut esille työstä maksettavaa rahallista korvausta, vaan arvot olivat aivan muita: kannustava ja eheä työyhteisö, älyllisiä haasteita tarjoava työ, oman työn hallinnan tunne, työmäärän sovittaminen omaan jaksamiseen. Loistavia ajatuksia, joista kiitos panelisteille!

Loppupuheenvuorossa pääministeri Mari Kiviniemi pohtia teemaa "hyvinvointia työstä". Ajatukset olivat hyviä: tarvitsemme keinoja masennuksesta johtuvan työkyvyttömyyden saamiseksi hallintaan, työterveyshuollon on kyettävä puuttumaan ongelmiin, sillä sairausloma puuttuu vain seurauksiin, mutta ei hoida syitä. Jälleen palattiin johtamisen teemaan, kuten tämän päivän Helsingin Sanomatkin uutisoi. Pääministerin mukaan huono johtaminen on keskeinen este työurien pidentämiselle, ja johtamisen taidot pitäisikin olla suoritettuna kaikissa opinnoissa johtamistaidon opintojakson avulla. Mielestäni aivan erinomaista, mutta johtamistaitoa tulee myöskin pitää yllä koko työuran ajan, mikäli on esimiestyössä. Muutoin huonon johtamisen aiheuttamat lukuisien työntekijöiden kärsimykset eivät tule päättymään.