Mistä työelämässä kiikastaa?

Minulla oli eilen hieno tilaisuus olla kutsuttuna Akavan 60-vuotisjuhlaseminaariin, jossa kuulimme huippuluokan paneelikeskustelun otsikon mukaisesta aiheesta. Panelistit olivat perheyritysten liiton puheenjohtaja Anne Berner, Akavan edunvalvontajohtaja Minna Helle, eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen ylilääkäri Seppo Kettunen sekä FT, konsultti Pentti Sydänmaanlakka. Seminaarin avauspuheenvuoron piti Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen, ja hänen esille ottamansa teemat antoivat paljon ajattelemisen aihetta. Vaikka työssä on mahdollista jatkaa 68-vuotiaaksi saakka, se jää monelle unelmaksi, sillä 1/3 suomalaisista päätyy sairausperusteiselle eläkkeelle - keskimäärin 52-vuotiaana. Jaksamisongelmat työyhteisöissä kasvavat, ja johtamisessa on paljon parantamisen varaa - mutta alaisosaamistakin tarvitaan. Vakavan työuupumuksen lisääntyminen on indikaattori, joka kertoo suurista ongelmista työelämässä.

Paneelikeskustelussa keskeiseksi teemaksi nousi lukuisien yleisökysymysten myötä johtaminen. Pentti Sydänmaanlakka huomautti johtamisen olevan asia, jota koko työyhteisön tulisi yhdessä tehdä. Minna Helle arvioi johtamiskulttuurin jämähtäneen laajalti vuosikymmenien takaiselle tasolle, jossa esimiehet polttavat ensin itsensä loppuun, ja sen jälkeen palaa koko työyhteisö työntekijöiden voidessa huonosti. Seppo Kettusen arvion mukaan hyvällä johtamisella voidaan luoda työhyvinvointia, koska työntekijöillä on tarve kokea arvostusta esimiehen taholta. Kommentti, jonka mukaan johtamistaidot eivät ole kadoksissa, vaan hukassa, tuntui uppoavan yleisöön. Tämän kommentin lausujaa tosin en muista.

Ammattiyhdistysväkeä kiinnosti yleisökysymys, joka suunnaattiin Minna Helteelle: Mitä ammattiyhdistysliike voi tehdä hyvän johtamisen puolesta. Helle korosti koulutuksen merkitystä, mikä olikin hyvä ajatus. Mielestäni Helteen ajatus jäi kuitenkin puolitiehen, sillä juuri ne esimiehet, jotka eniten tarvitsisivat johtamistaidon koulutusta, eivät koulutukseen lähde. He näet ovat täynnä uskoa omiin kykyihinsä, ja turvautuvat yleensä autoritääriseen johtamiseen, jossa päätöksiä ei perustella, tai ne perustellaan jollakin itseään ylemmällä auktoriteetilla. Työntekijä, joka uskaltaa tuon kyseenalaistaa, joutuu taatusti jollakin tavalla esimiehen häiritsemäksi omassa työssään. Tällainen esimies ei johda alaisiaan joukkojensa keskuudesta, vaan edestä, jota tapaa erityisesti Anne Berner kritisoi.

Uupunut työntekijä ei jaksa jakaa omaa älyllistä aktiviteettiaan, ja oman työn hallinta katoaa. Tässä yhteydessä Sydanmaanlakka pohti, voidaanko ylipäätään erottaa työhyvinvointi ja hyvinvointi? Enemmänkin pitäisi puhua kokonaiskuntoisuuden käsitteestä. Minna Helteen mukaan keskeistä olisi ongelmien tunnistaminen, ei oireiden hoitaminen. Jo 750.000 suomalaista, eli noin neljäsosa aikuisväestöstä, käyttää masennuslääkkeitä. Helteen analyysi oli surullista kuultavaa: työterveyshuolto määrää lääkkeitä, jonka jälkeen työntekijä lähetetään takaisin työpaikalle, jossa mikään ongelma ei muutu. Lääkkeeksi Helle tarjosi aitoa arvokeskustelua työpaikoille - mielestäni loistava ajatus - mutta harvassa työpaikassa todella saavutettavissa. Johtaminen kun on palavereissa istumista, jonka jälkeen muulle ei enää olekaan aikaa.

Lopuksi panelistit saivat esittää omat arvionsa siitä, miten jaksaisivat työelämässä 68-vuotiaiksi saakka. Yksikään panelisti ei ottanut esille työstä maksettavaa rahallista korvausta, vaan arvot olivat aivan muita: kannustava ja eheä työyhteisö, älyllisiä haasteita tarjoava työ, oman työn hallinnan tunne, työmäärän sovittaminen omaan jaksamiseen. Loistavia ajatuksia, joista kiitos panelisteille!

Loppupuheenvuorossa pääministeri Mari Kiviniemi pohtia teemaa "hyvinvointia työstä". Ajatukset olivat hyviä: tarvitsemme keinoja masennuksesta johtuvan työkyvyttömyyden saamiseksi hallintaan, työterveyshuollon on kyettävä puuttumaan ongelmiin, sillä sairausloma puuttuu vain seurauksiin, mutta ei hoida syitä. Jälleen palattiin johtamisen teemaan, kuten tämän päivän Helsingin Sanomatkin uutisoi. Pääministerin mukaan huono johtaminen on keskeinen este työurien pidentämiselle, ja johtamisen taidot pitäisikin olla suoritettuna kaikissa opinnoissa johtamistaidon opintojakson avulla. Mielestäni aivan erinomaista, mutta johtamistaitoa tulee myöskin pitää yllä koko työuran ajan, mikäli on esimiestyössä. Muutoin huonon johtamisen aiheuttamat lukuisien työntekijöiden kärsimykset eivät tule päättymään.

Alle kaksi tuntia aikaa äänestykseen

OAJ:n kesävaltuuston ensimmäinen kokouspäivä on takana. Olemme saaneet nauttia korkeatasoisesta avajaisjuhlasta sekä työskennelleet normaalin kokousrutiinin mukaisesti. Puheenjohtaja Erkki Kangasniemi piirsi valtuuston avauspuheessaan monipuolisen kuvan puheenjohtajan tehtävistä. Erkki ei ole ollut yhden asian mies, eikä hänen seuraanjansakaan voi sitä olla.

Eilen illalla sain käydä monen valtuutetun kanssa keskusteluja järjestöstämme ja sen toimintavoista. Ajatukseni järjestömme kehittämisestä ovat selvästi herättäneet kiinnostusta, ja on selvää, että olen ehdolle asettumalla tuonut merkittävän lisäarvon tämän kevään puheenjohtajavaaliin. Minulta on jopa kysytty sitä, mitä aion tehdä neljän vuoden kuluttua, jolloin olemme seuraavan kerran samassa tilanteessa. Hieno palaute työstä yhteiseksi hyväksi on parasta, mitä ihminen voi elämässään kokea. Toinen mieleeni jäänyt kommentti kuului: "Pekka, olet ollut ehdokkaista rehellisin." Koin tuon lausahduksen niin, että olen ollut aidosti omine ajatuksineni mukana, ilman tarvetta esittää jotakin, jota en aidosti ole tai ajattele!

Lämpimät kiitokset kaikille minua tänä keväänä kannustaneille!

Loppusuoralla

OAJ:n puheenjohtajan valintaan on aikaa enää yksi päivä. Minun osaltani takana on hieno kevät, ja olen viime päivinä saanut paljon positiivista palautetta kannanotoistani. Olen tuonut keskusteluun hyvin laajan valikoiman edunvalvonnan, järjestötoiminnan ja koulutuspolitiikan kehittämisajatuksia.

Äänestyksen lähestyessa kannaotot ehdokkaitten puolesta ja vastaan näyttävät kärjistyvän. Erikoisin viime päivinä esille nousseista väitteistä on, että edunvalvontamme olisi jotenkin uhattuna, jos valituksi tulisi joku muu kuin Risto Kangas. Millä tavoin se olisi uhattuna??? Näyttää vahvasti siltä, että emme ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä käsite "edunvalvonta" ylipäänsä tarkoittaa. Joka tapauksessa on selvää, että puheenjohtajamme tekee paljon muutakin kuin "istuu" neuvottelupöydässä.

Itse haastan valtuutetut pohtimaan syvällisesti, mikä on OAJ:n päätehtävä. Jos emme nyt, 2010-luvulle saavuttuamme, kykene uudistumaan, jäämme kiinni menneeseen maailmaan. Järjestömme julkisuuskuva tarvitsee modernisointia, ja se onnistuu varmimmin, jos nyt valitsemme puheenjohtajan, joka on monipuolinen osaaja kaikilla tärkeimmillä toiminta-alueillamme: edunvalvonnassa, koulutuspolitiikassa, järjestötoiminnan kehittämisessä ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.

Koulutuspolitiikkaa edelleen

Sosiaalisessa mediassa olemme saaneet nähdä, että koulutuspolitiikka kiinnostaa aktiivejamme. Tämä on selvästi havaittavissa esimerkiksi Facebookissa, jossa OAJ-läinen vaikuttaminen nähdään laaja-alaisesti. Sivuhuomiona todettakoon, että Martti Hellström keräsi viime viikolla aiheita viimeiseen vaalipaneeliin juuri Facebookissa - ikävä kyllä kaikkia hyviä kysymyksiä ei paneelissa ehditty käsitellä. Noissa kysymyksissä esitettiin myös kovaa kritiikkiä järjestömme harjoittamaan edunvalvontaan: esimerkiksi Lasse Utti olisi halunnut keskustelua tulevan palkkapolitiikan fokuksesta ("viimeiseen 20 vuoteen ei mitään uutta ajatusta, vaikka maailma muuttuu ympärillä"). Itse olen korostanut koko ajan, että suurimpia ongelmiamme on se, että koulutuspolitiikka ja edunvalvonta ovat hukanneet toisensa - lähinnä juuri siksi, että ajattelua ei ole kyetty suuntaamaan uudelleen silloinkaan, kun se olisi välttämättä ollut tarpeellista.

OAJ:n puheenjohtajan on oltava ajattelija. Tähän ajattelijan tehtävään kuuluu oleellisena osana laaja-alaisen edunvalvonta-ajattelun ohella koulutuspoliittinen visiointi. Järjestömme on ottanut kantaa taito- ja taideaineitten aseman puolesta, erittäin hyvä niin! Koulun on tulevaisuudessa oltava nykyistä joustavampi, ja elämän kannalta oleelliset taidot on kyettävä perustellusti arvioimaan - ja pohtimaan, toteutuvatko ne nykyisillä tai edes uusilla opetussuunnitelmilla. Myöskin itsenäisen ajattelun oppiminen ja elämänhallinnalliset taidot kuuluvat tulevaisuuden kouluun, samoin syvä ympäristötietoisuus. Opetussuunnitelmatyössä on korostettava kaikille yhteisiä tavoitteita, ja pohdittava, tarvitaanko kouluun enää uusia oppiaineita - vai mitä voidaan toteuttaa aihekokonaisuuksia kehittämällä. Koska samalla joudutaan pohtimaan myös eri opettajaryhmien työllisyyttä, muodostuu kokonaisuudesta erittäin haastava. Mutta jos nyt pohdin kunnianhimoisinta koulutuspoliittista tavoitettani, se on ilman muuta se, että koulu on aikaansa edellä, ei siitä jäljessä. Sama tavoite sopii erinomaisesti myös järjestömme johto-ajatukseksi! Tältä pohjalta haastan järjestömme muutkin keskeiset toimijat mukaan!

Koulutuspolitiikkaa

OAJ:n puheenjohtajavaaliin on aikaa kolme päivää. Vaalikamppailu on vaalipaneelien osalta päättynyt, ja myöskään Päivi Koppasen ja Risto Kankaan blogeihin ei ole aikoihin ilmestynyt uusia kirjoituksia. Oletettavaa kuitenkin on, että moni valtuutettu miettii edelleen lopullista kantaansa, ja varsinkin tilannetta, joka syntyy toisella tai kolmannella äänestyskierroksella. Vaikka itse olen luvannut jatkaa blogiani myös tämän viikon jälkeen, katson aiheelliseksi ottaa tässä vaiheessa kantaa joihinkin oleellisiin kysymyksiin.

Viime viikolla oli viimeinen vaalipaneeli, pääkaupunkiseudun alueverkoston järjestämä. Juontajana toimi Martti Hellström, joka on myöskin kirjoittanut tiivistelmän paneelista blogiinsa. Monissa kysymyksissa nousi esille selviä eroja ehdokkaitten välillä. Aivan paneelin lopussa puhuttiin koulutuspolitiikasta, ja läsnäolleet muistanevat, että olin suorastaan järkyttynyt siitä, että Päivi Koppanen ja Risto Kangas eivät näyttäneet ymmärtävän koko käsitteen merkitystä juontajan kysyessä ehdokkaitteen kunnianhimoisinta koulutuspoliittista tavoitetta. Koulutuksen rahoituspohjan varmistaminen on tärkeää, mutta se on tavoitteena itsestäänselvyys, eikä siten mikään "kunnianhimoinen" tavoite - rahoituspohjan varmistamisesta nimittäin riippuu jokaisen hankkeen kunnollinen toteutuminen - ja näitä hankkeita meidän on mietittävä. Olli Luukkaisen esittämä opettaja-nimikkeen suojaaminen on selkeästi koulutuspoliittinen hanke. Olen aivan varma, että tässä keskustelun vaiheessa paikalla olijat tajusivat ketkä ehdokkaista suuntaavat katseensa menneisyyteen ja ketkä tulevaisuuteen, ketkä ymmärtävät muutakin kuin pelkkää palkkaedunvalvontaa. Pitäytyminen menneeseen aikaan on pahin virhe, minkä uudistuvaa imagoa tavoitteleva järjestö voi tehdä, ja tässä olemme nyt oleellisen valinnan edessä. Ydinkysymys kuuluukin: haluammeko imagomme uudistuvan - minä haluan!

Mitkä olivat ja ovat minun tulevaisuuden visioitani koulutuspolitiikasta? Ensinnäkin opettajankoulutus ei saa pysähtyä paikoilleen. Sen määrällinen ja laadullinen suunnittelu on äärimmäisen tärkeää, ja siihen tarvitaan myös OAJ:n kannanottoja. Opettajia tulee kouluttaa se määrä, minkä työmarkkinat edellyttävät. Tässä yhteydessä myös tuntijakojen muutokset on huomioitava heti, kun niistä on olemassa päätökset, jotta tulevaisuus tulee kunnolla ennakoitua. On vastuutonta kouluttaa esimerkiksi joidenkin aineiden opettajia moninkertaisesti tarvittava määrä, kuten esimerkiksi uskonnonopettajien kohdalla on tilanne. Koulutuksen resurssit on suunnattava sinne, missä niitä tarvitaan.

Toinen opettajankoulutukseen liittyvä asia on sisältöjen suunnittelu. Onko koulutuksen tieteellinen painotus mennyt liian pitkälle siten, osa osa työn edellyttämistä välttämättömistä käytännön taidoista jää työssä oppimisen varaan? Olemme puhuneet useissa vaalipaneeleissa häiriintyneistä ja väkivaltaisista oppilaista. Antaako opettajankoulutus riittävästi valmiuksia näiden oppilaitten kohtaamiseen? Mielestäni ei anna. Opettajaksi opiskelevat eivät myöskään saa perehdytystä mielenhäiriöitten ja mielisairauksien tunnistamiseen, vaikka niiden esiintyvyys on esimerkiksi lukioikäisillä sitä luokkaa, että syytä näihin valmiuksiin olisi. Monissa vakavissa, suhteellisen yleisissä sairauksissa (esim. skitsofrenia) taudin varhainen toteaminen on jatkohoidon ja vaaratilanteitten ennaltaehkäisyn kannalta ensiarvoisen tärkeää. Eräs tärkeä kouluväkivallan ehkäisykeino on siis opettajankoulutuksen tavoitettavissa, jos niin halutaan. Myös tehostettu yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen kanssa on otettava tarkastelun kohteeksi, jotta ei-koulukuntoiset oppilaat saavat asianmukaista apua ongelmiinsa.

Voiko palkkausjärjestelmiä kehittää?

Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistyksen vaalipaneelissa viime lauantaina käsiteltiin mm. eri opettajaryhmien välisiä palkkaeroja. Mikä olisi oikeudenmukainen erojen peruste vai pitäisikö kaikilla opettajilla olla sama palkka? Paneelin puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut OAJ:n valtuutettu Martti Hellström kommentoi blogissaan käytyä keskustelua seuraavasti:

"Kukaan ei esittänyt samaa palkkaa. Lempiäinen uskoi vahvasti siihen, että oikeudenmukaisuus toteutuu määrittelemällä kunkin työn vaativuus ja työntekijän taitavuus. Itse en valitettavasti oikein usko tähän, ja Lempiäinenkin myönsi, että hyvä idea ei ole toteutunut käytännössä. "

Mistä sitaatissa olevassa ajatuksessa on kysymys? Itse asiassa erittäin suuresta asiasta, koko OAJ:läisen palkkapolitiikan perusasiasta - siitä, että perusajatus on aina ollut se, että palkkausjärjestelmiin tavoitellaan lisää rahaa hinnalla millä hyvänsä. Martti jättää tiivistelmässään mainitsematta, että käsittelin tuossa asiayhteydessä valtion opettajille nelisen vuotta sitten käyttöön otettua uutta palkkausjärjestelmää. Järjestelmä markkinoitiin esimerkiksi normaalikoulujen opettajille siten, että nyt saadaan opettajille lisää rahaa. Se, jakautuiko se oikeudenmukaisesti kaikille, oli toisarvoinen asia. Hyväksyimme kuitenkin järjestelmän, koska se tuotti yli 7 % lisää palkkarahaa normaalien sopimuskorotusten lisäksi. Kuulosti loistavalta, ja samalla turvattiin kaikkien virassa olevien opettajien ansiotaso - kenenkään palkkaa ei siis alennettu. Sen sijaan kaikkien jo virassa olleiden ansioKEHITYSTÄ ei onnistuttu turvaamaan. Itse olenkin kuluneiden vuosien aikana miettinyt, onko raha todellakin edunvalvontamme itseisarvo - niin paljon ongelmia tästä uudesta palkkausjärjestelmästä on seurannut. Minä olen ollut kriitikkojen kärjessä.

Totesin paneelissa, että järjestelmässä on hyvää se, että palkkaus perustuu työn vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen (jonka osa on myös opettajan hankkima lisä- ja täydennyskoulutus) - ei siis tehtävänimikkeeseen. Arviointiperusteet ovat samat niin luokanopettajilla kuin aineenopettajilla, samoin peruskoulun ja lukion opettajilla. Hyvä niin. Toin kuitenkin myös voimakkaasti esille järjestelmän ongelmat ja puutteet, ja tämä jää Martilta varsin ohuen maininnan varaan. Keskeinen ongelma on se, että työnantaja on pettänyt meidät työntekijät, kuten niin usein ennenkin. Järjestelmää käyttöön otettaessa sopijaosapuolet sitoutuivat sen kehittämiseen, mutta tästä ei varsinkaan nykyinen työnantaja (yliopistoillahan se ei enää ole valtio) ole tippaakaan kiinnostunut ainakaan ns. vaati- ja henkikarttojen osalta. Opettajien oikeusturva on olematon, koska järjestelmä on halvaantunut riitauttamismenettelyjen osalta. Voi vain kuvitella, mikä on niiden opettajien työmotivaatio, jotka eivät saa erimielisyysasioissa oikeutta. Kaiken lisäksi ainakin yliopistoissa säästötoimet ovat jo syöneet enimmän osan tuosta noin 7 prosentista.

Eli yhteenvetona: olen ollut mukana luomassa innovatiivista palkkausjärjestelmäuudistusta, mutta emme onnistuneet sitouttamaan työnantajapuolta sen kehittämiseen emmekä yhteisiin pelisääntöihin. Syntyi siis monin tavoin hyvä esimerkki jatkoa ajatellen. Kunta-alalle vastaavaa järjestelmää ei kannata nykymuodossaan markkinoida. Normaalikoulujen opettajat toivottavasti pystyvät sen kanssa elämään - jotkut opettajat saivat valtavat korotukset, jopa lähes 1000 euroa kuukaudessa. Pääsääntöisesti nuoret opettajat voittivat, vanhojen edut turvattiin siirtymäsäännöksin ja sillä välillä olevat todellakin putosivat väliin: palkkakehitys vanhassa järjestelmässä olisi ollut parempi. Tällaisen OAJ:n ja JUKO:n hallitukset kuitenkin aikanaa yksimielisesti hyväksyivät - itse toivon todella, että järjestelmän pahimmat puutteet saataisiin korjattua. Tällä sopimuskierroksella se ei onnistunut.

Palkkausjärjestelmiä siis voidaan kehittää, jos halutaan - mutta menneistä ratkaisuista on otettava oppia!

I ja II kalleusluokka

Minulta on tiedusteltu näkemystäni siihen, että OVTES ainoana kunta-alan sopimuksena edelleen sisältää jaon I ja II kalleusluokkaan. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että kyse on jäänteestä jostakin menneisyydestä. OAJ:n hallitus pyrki myöskin voimakkaasti vaikuttamaan asian korjaamisen aloittamiseen kevään 2009 järjestelyvaraeräneuvotteluissa, mutta kuten tiedämme, työnantaja halusi erän jaettavaksi paikallisella tasolla. Mitään parannusta tähän asiaan ei siis tapahtunut.

Kysymys liittyy huomattavasti laajempaan yhteyteen. Luottamusorganisaatiomme tehtävä on asettaa tavoitteet, ja näitä tavoitteita on neuvotteluissa ajettava loppuun asti. Kalleusluokkajaon poistaminen kuuluu näihin tavoitteisiin, vaikkakaan ei ole ollut aivan kärkihanke. Työnantajalle sopii kalleusluokkien poisto, mutta siten, että kaikki olisivat nykyisessä II kalleusluokassa, ja tämä ei tietenkään voi käydä meille.

Edunvalvontamme tarvitsee uutta suuntaa: eri opettajaryhmiä hiertäviä epäoikeudenmukaisuuksia on päästävä purkamaan. Syksyn 2007 sopimuskierroksella ("ns. rahakierros") saimme näyttävät yli 10 prosentin korotukset. Ajatelkaapa, jos vaikka puolet, tai edes neljäsosa tuosta summasta olisi käytetty epäkohtien korjaamiseen, miten paljon vähemmän meillä olisi tällä hetkellä ongelmia mietittävänä. Ja samaan aikaan suuri (suurin?) osa opettajista on menettänyt valtaosan noista korotuksista työnantajien säästötoimien seurauksena.

Vaasan puheenjohtajapaneeli

Tiistai-iltana saimme kokea peräti kaksituntisen paneelikeskustelun Vaasassa, ja paikalla olivat kaikki neljä puheenjohtajakisaan ilmoittautunutta. Itse esitin jo avauspuheenvuorossani, että näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että tosissaan ehdokkaiksi on lähtenyt vain kaksi henkilöä, nimittäin minä ja Olli Luukkainen. Kaksi muuta, Risto Kangas ja Päivi Koppanen ovat viettäneet hiljaiseloa ainakin julkiseen keskusteluun sosiaalisessa mediassa osallistumisen osalta. Päivi vetosi aikapulaan, ja Risto siihen, että hänellä "on vielä opittavaa blogin ylläpitämisessä". Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että jos nyt, vaalikamppailuvaiheessa, ei halua kertoa ajatuksistaan, ei kerrottavaa ilmeisesti ole. Itse en äänestäisi ehdokasta, jonka ajatukset jäävät pahimmassa tapauksessa vain kannattajajoukon argumentoinnin varaan. Viestinnästä ja sen tehostamisen tarpeesta järjestössämme puhuttiin tiistai-iltana muutenkin paljon.

Aiheet keskustelussa olivat pitkälti samoja kuin aiemmissa vastaavissa tilaisuuksissa. Keskustelimme OAJ:n organisaatiosta ja alueellisesta edunvalvonnasta ja toiminnasta sekä siitä, miten yhteisöllisyyttä OAJ:ssa voitaisiin vahvistaa. Puhuimme myös lastentarhanopettajien palkkauksesta ja opettajankoulutuksesta sekä opettajien pätevyysvaatimuksista. Myös puheenjohtajan tehtävät ja puheenjohtajalta vaadittavat ominaisuudet nousivat esille. Näihin kaikkiin olen ottanut jo aiemmissa blogikirjoituksissani kantaa. Itse korostin tällä kertaa sitä, että puheenjohtajalta vaaditaan monipuolista pedagogista osaamista ja pedagogisten kysymysten arviointikykyä - pelkkä edunvalvonnan hallinta ei kerta kaikkiaan riitä. Kysymys tiivistyy siihen, haluammeko moniulotteisen vai yksiulotteisen puheenjohtaja - menneisyyteen katsojan vai tulevaisuuteen katsojan - esiintymiskykyisen innovaattorin vai Akavatalon bunkkerissa istujan?

Yleisöstä nousi esille mielenkiintoinen kysymys: mikä on OAJ:n toimiston ja kentän suhde? Asia on erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Minulle on selvää, että sekä edunvalvonnassa, järjestön kehittämisessä että koulutuspolitiikassa kenttä asettaa tavoitteet, ja toimisto toimii niiden mukaan, niitä tavoitteita toteuttaen. Edunvalvonnassa on ollut erittäin ongelmallista, että luottamusorganisaatiomme asettamat tavoitteet ovat pääsääntöisesti jääneet toteutumatta. Siihen voi olla, ja onkin, useita eri tyyppisiä syitä. Aiemmin esitettyjen lisäksi otin esille sen, että jos käy niin, kuten nyt näyttää käyvän, että lähes koko hallitus vaihtuu kerralla, on toiminnan jatkuvuus uhattuna. Kun keskeisistä luottamushenkilöistä suurin osa vaihtuu, toimisto saa tietynlaisen hengähdystauon, kun uudet toimijat vasta opettelevat tehtäviään. Täytyykin toivoa, että keskeisten tavoitteiden jatkuvuus kuitenkin säilyy ainakin muutamia vuosia.

Jälleen kerran palattiin tämän kevään yliopistoneuvotteluihin yleisöltä tulleen kysymyksen myötä. En pysty olemaan syvästi ihmettelemättä, miten tässä asiassa vastuun ottaminen on Risto Kankaalle ylivoimaisen vaikeaa, kun tapahtumien kulku on yleisessä tiedossa. Asia olisi jo unohtunut ja haudattu, jos vastuunotto olisi tapahtunut ensimmäisessä paneelissa kuukausi sitten. Asia olisi kuittaantunut sillä, ja yhdessä olisi voitu todeta, että jatkossa toimitaan huolellisemmin. Mutta kun ei, niin ei. Risto Kangas on valinnut selittelyn, peittelyn ja muiden syyllistämisen linjan. Tällä kertaa Vaasassa syyllisiä olivat JUKO:n omat neuvottelijat, joiden kuulimmekin saaneen sapiskaa toiminnastaan. Kaikki kuitenkin tajuavat, että operatiivinen vastuu on neuvottelujohtajalla, sitä tosiasiaa ei voi kieltää millään. Kuulimme yleisöstä myös, että sopimuksen soveltaminen on osoittautunut vaikeaksi siinä olevien aukkojen ja puutteiden vuoksi, ja tämä tulee työllistämään kenttäväkeämme ainakin seuraavan vuoden. Erittäin harmillista.

Kokonaisuutena tilaisuus oli monipuolinen, koska aikaa keskusteluun oli riittävästi. Itselleni jäi tunne, että sanomani meni perille, kuten aiemmissakin paneeleissa. Toivottavasti yleisö nautti näkemästään ja kuulemastaan.

Kamppailu tiivistyy

OAJ:n puheenjohtajataistelu tiivistyy. Eilen illalla Vaasassa järjestetyssä puheenjohtajapaneelissa yleisö sai kuulla vaalikamppailun ensimmäisen selkeästi alatyylisen vedon. Risto Kangas rinnasti minun blogikirjoitukseni "vessanseinäkirjoituksiin" ja ilmoitti, että hän ei kommentoi kumpiakaan.Blogini lukijat voivat itse arvioida rinnastuksen osuvuutta ja asiallisuutta. Ajattelen kuitenkin niin, että en kirjoita blogiini ensisijaisesti muita ehdokkaita varten ja heidän kommenttejaan odottaen, vaan siksi, että OAJ:n valtuutetut ja suuri yleisö saisivat mahdollisuuden tutustua näkemyksiini edunvalvonnasta, järjestötoiminnasta ja koulutuspolitiikasta. Jos arvioidaan ehdokkaiden aktiivisuutta tuoda ajatuksiaan esille, blogeista voidaan päätellä, että vain kaksi ehdokasta on tosissaan tässä vaalissa mukana: minä ja Olli Luukkainen. Jos ehdokkaalla tällaisessa tilanteessa ei ole aikaa, halua tai kykyä tuoda ajatuksiaan esille, on syytä olla vakavasti huolissaan. Puheenjohtajan keskeinen tehtävä on pitää yhteyttä järjestön kenttäväkeen ja tavallisiin ihmisiin. Jos sitä ei halua tehdä vaalitaistelun aikana, haluaako sitä tehdä puheenjohtajakaudellaankaan?Minun käsitykseni on, että nyt tarvitaan uutta puheenjohtajuutta: se on paitsi kykyä edunvalvontaan myös tahtoa saavuttaa koulutus- ja sivistyspoliittinen arvojohtajuus: se on tulevaisuutta ja laaja-alaisuutta - on siis aika kohdistaa katse tulevaisuuteen, ei menneisyyteen.

OAJ - yhteinen järjestömme

Olen nyt ollut mukana järjestömme toiminnassa sen eri tasoilla jo yli 15 vuoden ajan. Voin vilpittömästi todeta, että tuo ajanjakso on ollut hyvin tärkeä elämässäni.Tänä aikana järjestömme on myös kouluttanut minua paljon, ja näin olen pätevöitynyt yhä uusiin tehtäviin. Samalla koen myös itse kehittyneeni, ja ajatukseni järjestötyön kehittämisestä ovat löytänet uusia uria. Varmaankin myös omalla aktiivisuudellani on ollut osansa, en ole missään vaiheessa halunnut pysähtyä paikoilleni.

Olen saanut kuluneina vuosina seurata, miten jäsenmäärämme on kasvanut, ja yhä uusia opettajaryhmiä on liittynyt mukaan. Olemme puhuneet paljon siitä, että olemme kaikkien opettajien yhteinen järjestö. Mutta olemmeko sitä aidosti? Vai olisiko tässä suhteessa vielä kehittämisen varaa? Onko kaikilla jäsenillä yhtäläiset vaikuttamismahdollisuudet järjestössämme? Tulevatko kaikkien opettajaryhmien tarpeet yhtäläisesti huomioiduiksi - niin suurten kuin pienienkin? Kysymys kohdistuu sekä edunvalvontaan että järjestötoimintaan.

Yhtäläisten vaikuttamismahdollisuuksien kannalta on joitakin asioita, joita on syytä pohtia. Valitsemme OAJ:n valtuustolle puheenjohtajiston vajaan kolmen viikon kuluttua. Miksi valtuuston puheenjohtajaksi voidaan käytännössä valita vain ns. ysiläinen? Onko tämä todellista demokratiaa? Milloin näemme lastentarhanopettajan valtuuston puheenjohtajistossa? Voiko opettajan taustaryhmä todellakin olla este joihinkin tehtäviin, kuten valtuuston puheenjohtajaksi? Asiaa on ainakin tasa-arvon kannalta todellakin syytä pohtia. Osa näistä vaikutusmahdollisuuksia rajaavista sopimuksista on julkisia, osa enemmän tai vähemmän salaisia, tai hiljaisesti hyväksyttyjä. Minun käsitykseni demokratiasta on se, että kaikilla jäsenillä tulee olla samat mahdollisuudet vaikuttaa. Yhtenäisyyden vahvistaminen on minulle erittäin tärkeä tavoite. Yhtenäisyydellä saamme aikaan sen, että järjestömme on entistä vahvempi yhteiskunnallinen keskustelija ja sivistyspoliittinen vaikuttaja.

Olemme parhaillaan uudistamassa organisaatiotamme siten, että alueyhdistysmalli on lyömässä itsensä lopullisesti läpi. Tällöin on myös rohkeasti uskallettava purkaa vanhoja rakenteita alta pois. Tässä yhteydessä on syytä tarkastella myös valtuustovaalien tulevaisuutta - voisimmeko toteuttaa vaalit jatkossa kokonaan tai ainakin osittain alueyhdistyksittäin? Tuntuu erikoiselta, jos esimerkiksi toimintansa lopettaneet ysi-piirit "herätetään henkiin" neljän vuoden välein vain valtuustovaaleja varten. Asiassa on käynnistettävä selvitystyö ja luotava uusia malleja, joista voimme valita parhaan - tai päätyä nykyiseen, jos se osoittautuu perustelluksi. Joka tapauksessa on mietittävä, miten eri opettajaryhmien yhteisöllisyyttä saadaan kehitettyä huomattavasti nykyistä tiiviimmäksi. Nyt siis purkamaan raja-aitoja, ei ylläpitämään niitä!

Yliopistoneuvottelujen kiemuroista

Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut nousivat jälleen eilen esille puheenjohtajaehdokkaiden paneelissa Jämsässä. On hämmästyttävää, että asiaan joudutaan palaamaan kerran toisensa jälkeen, ja neuvotteluista vastanneilla henkilöillä, ennenkaikkea neuvottelujohtaja Risto Kankaalla, näyttää olevan suuria vaikeuksia ottaa vastuuta tapahtuneesta. Tämän vuoksi katson tärkeäksi palata asiaan vielä kerran.

Neuvottelujohtaja Kangas esitti eilen, että sopimus on hyväksytty normaalissa järjestyksessä, ja että saavutettu sopimus on tasoltaan kohtuullinen, muita sopimusaloja vastaava. Jälkimmäinen väite vastaa todellisuutta, vaikka katsonkin JUKO:n neuvottelutoiminnan olleen varsinkin OAJ:läisten yliopistolaisten näkökulmasta kunnianhimotonta "torjuntavoiton" tavoittelua. Ensimmäinen väite sen sijaan antaa hyvin huolestuttavan kuvan JUKO:n neuvottelutoiminnasta, sillä näytelmän loppuvaiheet eivät todellakaan sujuneet "normaalissa järjestyksessä". JUKO:n neuvottelijat ilmoittivat öiseen aikaan täysin yllättäen neuvottelutuloksen saavuttamisesta, vaikka OAJ:läisten jäsenten kynnyskysymykset jäivät auki, tyhjän paperin varaan. Herää kysymys, miksi neuvotteluja ei hoidettu kunnolla loppuun? Itse olisin menetellyt vastaavassa tilanteessa niin, että olisin ilmoittanut neuvottelutuloksen olevan hyväksyttävissä, kun kaikki asiat on kirjattu paperille ja yhdessä hyväksytty. Aikaa tähän oli tuossa vaiheessa vielä viikko - miksi siis ylipäätään neuvoteltiin yöllä? Miksi lakon peruuntumisesta ilmoitettiin samassa yhteydessä ilman asiaan kuuluvia valtuuksia?

Avoimia kysymyksiä jää liian paljon. Eikö olisi reilumpaa todeta tapahtunut, ja sitten tavoitella aidosti parempaa neuvottelutoimintaa? Myöskin OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi ja neuvottelupäällikkö Juha Jäske pitivät Opettaja-lehden mukaan "syntynyttä tilannetta ainutlaatuisena" - tämä kertoo karua kieltä siitä, hyväksyttiinkö sopimus "normaalissa järjestyksessä".

On totta, että olin itsekin lopulta hyväksymässä neuvottelutulosta. Tämä tapahtui kuitenkin vasta sen jälkeen, kun OAJ:n hallitus oli kertaalleen hylännyt sen. Vasta sen jälkeen saatiin meidän jäsenistömme kannalta oleelliset asiat kuntoon - lähinnä OAJ:n omin voimin. Niihin voimiin minäkin tällä kertaa kuuluin.

Haastaja?

Viime viikon Helsingin Sanomissa julkaistiin uutinen OAJ:n puheenjohtajavalinnasta. Uutisoinnissa kuvailtiin ehdokkaita sangen niukasti, mutta huomio kiinnittyi siihen, että "eräiden arvioiden mukaan Kangas ja Luukkainen ovat suosikkeja, Lempiäinen ja Koppanen enemmän haastajia". On vaikea arvioida, mistä lähteestä väittämä on peräisin, ja mitkä tahot ovat noita "eräiden arvioiden" esittäjiä. Yksilöimättömiä lähteitä ei kuitenkaan missään asiassa voi pitää luotettavina. Enintään niillä voidaan ajatella olevan jonkinlainen mielipidettä muokkaava vaikutus, joskin vähäinen sellainen.

Valinnan tekevät OAJ:n valtuutetut, joilla toivottavasti on riittävästi mahdollisuuksia perehtyä ehdokkaitten ajatuksiin ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, esimerkiksi esiintymiskykyyn. Itselleni sopii haastajan asema hyvin, mutta ottavatko muut ehdokkaat haasteen vastaan? Olin odottanut, että huhtikuussa käydään vilkasta keskustelua ehdokkaitten kesken puheenjohtajuudesta, edunvalvonnasta, koulutuspolitiikasta ja OAJ:n tulevaisuudesta. Luulisi olevan loogista, että jos ehdokas on innostunut tulevasta mahdollisesta tehtävästään, hän olisi tässä keskustelussa aktiivinen ja haluaisi ottaa asioihin kantaa. Mutta mitenkä onkaan käynyt?

Nykyaikana keskustelua käydään blogeissa ja sosiaalisessa mediassa. Tähän ovat ehdokkaista osallistuneet käytännössä vain minä ja Olli Luukkainen. Kaksi muuta ehdokasta on mitä ilmeisimmin linnoittautunut kannattajajoukkojensa taakse, ainakin heidän blogejaan on turha seurata, koska uusia kirjoituksia niihin ei ilmesty. Jos olen haastaja, täytyy todeta, että vain yksi toinen ehdokas näyttää ottavan haasteen vastaan ottamalla julkisesti kantaa esille nostamiini teemoihin.

Maaliskuussa kiertäneistä kannattajalistoista voi toki pyrkiä tekemään johtopäätöksiä. Valtuutettuja, jotka äänestävät puheenjohtajasta, ei niiltä löydy suuria määriä. Erittäin moni on kertonut edelleen harkitsevansa, ketä äänestää. Nyt on siis oikea aika haastaa myös valtuutetut: tutustukaa ehdokkaisiin avoimin mielin ja tehkää henkilökohtainen, oma ratkaisunne!

OAJ:n puheenjohtajasta yhteiskunnallinen vaikuttaja

OAJ:n tulevasta puheenjohtajasta käytävä keskustelu on siirtynyt vaiheeseen, jossa todella keskustellaan puheenjohtajan tehtävästä ja ehdokkaiden ominaisuuksista suhteessa määriteltyyn tehtävään.

Itse näen tämän asian monipuolisesti ja laajasti. On harkitsematonta, ellei suoranainen virhe, että joillakin tahoilla puheenjohtajan tehtävä määritellään hyvin kapeasta näkökulmasta. Tyypillinen tällainen kapeutunut ajatus on se, että puheenjohtajan tehtävä määritellään lähes pelkästään yhden käsitteen kautta esimerkiksi toteamalla, että "OAJ:n puheenjohtaja on edunvalvoja". Tällöin on pakko esittää myöskin kysymys: Miten määritellään käsite "edunvalvoja" tai sen taustakäsite "edunvalvonta"? Käsittävätkö kaikki valintaa suorittavat OAJ:n valtuutetut nuo käsitteet lähimainkaan samalla tavalla? Mitä nuo valvottavat "edut" oikein ovat?

Itselleni ei riitä puheenjohtaja, joka on vain "edunvalvoja" - kyseessä on täysin kunnianhimoton ajatus. Tarvitsemme huomattavasti laajempaa näkemystä puheenjohtajuuteen, jossa asetetaan tavoitteet korkeammalle. Itse haluaisin nähdä järjestöllämme puheenjohtajan, jolla on uskallusta pyrkiä myös laaja-alaiseksi sivistyspoliittiseksi vaikuttajaksi, arvojohtajaksi jota arvostetaan ja kuunnellaan - muuallakin kuin oman jäsenistön keskuudessa. Tällaisesta asemasta käsin on mahdollista hoitaa myös jäsenistön asioita aivan toisella arvovallalla kuin pelkkään edunvalvontaan linnoittautumalla.

Tulevalta puheenjohtajalta vaaditaan toki riittävää kokemusta edunvalvonta- ja järjestötyöstä. Vielä enemmän kuin kokemusta tarvitaan kuitenkin näkemystä, kykyä ajatella oivaltavasti yhteiskunnan jatkuvasti muuttuessa. Lisäksi vaaditaan myös aitoa halua kuulla jäsenistöä ja olla tekemisissä tavallisten opettajien kanssa - siinäkin vaiheessa, kun oma työpaikka on siirtynyt Akavatalolle.

Ylioppilaskirjoitukset ja pääsykokeet

Julkisuudessa esillä ollut esitys siitä, että ylioppilaskirjoituksilla ryhdyttäisiin korvaamaan pääsykokeita antaa aihetta muutamiin huomioihin. Kyseessä on erittäin merkittävä koulutuspoliittinen uudistus, jossa joudutaan pohtimaan myös lukion tehtävää poikkeuksellisen perusteellisesti.

Miksi lukiota käydään? Onko kyseessä aidosti yleissivistävä oppilaitos, vai valmennuskoneisto pääsykokeiksi muuttuvia ylioppilaskirjoituksia varten? Omien lukiolaisteni kanssa olemme keskustelleet asiasta, ja monet kokevat lukion perustehtävän muuttuvan huomattavasti. Jo lukion alusta saakka on mietittävä, mitkä ovat "tärkeitä" aineita, ja mitkä eivät ole sitä. Toki näin on ollut nykyisinkin, ainakin jossakin määrin, mutta nyt tilanne epäilemättä muuttuu. On selvää, että uudistus tulee toteutuessaan vaikuttamaan myös lukiolaisten kurssivalintoihin. Näin joidenkin aineiden opettajien työllisyys tulee paranemaan, toisten heikkemään. Näin siis koulutuspolitiikka kohtaa jälleen edunvalvonnan. Lisäksi lukion opinto-ohjaajien työmäärä tulee kasvamaan, ja näin tulee tapahtumaan myös lukion ryhmänohjaajien kohdalla.

Olemme siis jälleen tilanteessa, jossa koulutuspoliittiset uudistukset ovat lisäämässä lukion opettajien työmäärää ja vastuuta. Lukion opettajat eivät ole saaneet korvausta edellisestäkään "kierroksesta" (edellinen ylioppilaskirjoitusuudistus), ja ovat syystäkin huolissaan. Missä viipyvät ansaitut korvaukset lisätöistä?

Uudistuksella on oikealla tavalla hoidettuna varmasti myös myönteisiä vaikutuksia. On kuitenkin syytä pohtia, onko niitä tarpeeksi, jotta perusteet toimenpiteelle ovat riittäviä.

Puheenjohtajakiertueelta

Viime viikolla oli OAJ-Pohjois-Karjalan järjestämä tilaisuus, jonne puheenjohtajaehdokkaita oli pyydetty paikalle. Jo ennalta oli tiedossa, että Päivi Koppanen ei ollut tulossa paikalle. Yllättäen Joensuuhun saapui kuitenkin minun lisäkseni vain Olli Luukkainen. Saimme siis molemmat reilusti aikaa vastata kenttäväen kysymyksiin, ja keskustelusta muodostui monipuolinen ja antoisa. Paikalla oli myös tyytymätöntä yliopistoväkeä, jotka selvästi kaipasivat vastauksia siihen, miksi sopimustoiminta ei heitä tyydytä.

Järjestömme viestinnän tehostamisen tarve tuli keskustelussa esille. Puheenjohtajan on seurattava aikaansa, hänen on välttämätöntä hallita moderni mediamaailma ja kyettävä sopeutumaan sosiaalisen median asettamiin vaatimuksiin. Hänen on myös oltava aidosti innostunut nykyaikaisen median tarjoamista monista mahdollisuuksista. Koulutuspolitiikka oli vahvasti esille keskustelussa. Itse korostin mm. sitä, että opettajankoulutuksen laadusta ei tule tinkiä ja opettajankoulutuksen rahoitusta on vahvistettava. Toisaalta opettajatarve on kartoitettava huolella - suoraan työttömiksi jääviä opettajia ei kannata kouluttaa. Tällöin tietysti tulevan tuntijaon vaikutuksia on arvioitava huolella. Koulutuspoliittiset muutokset on kyettävä edunvalvonnassa ottamaan huomioon jo silloin, kun niitä suunnitellaan, ei vuosien viiveellä, kuten nyt on tapahtunut.

Paikallisen sopimisen lisäämiseen pyydettiin ehdokkaiden kantoja. Itse katson, että liukumia mahdollistavat ratkaisut ovat sinänsä tarpeen nykyaikaisessa palkkapolitiikassa, mutta eivät itsetarkoituksena. On asioita, jotka on saatava sovittua keskustasolla. Paikalliseen sopimiseen liittyy myös se, että paikallisilla toimijoilla on oltava aikaa ja resursseja sopimustoimintaan - muuten yhtälö ei toimi. Myös kokonaistyöaika ja opetusvelvollisuudet puhuttivat. Kerroin yleisölle, mitä järjestömme on näiden asioiden ympärillä viime vuosina tehnyt - lähinnä selvityksiä. Näin suuret muutokset ovat kuitenkin hyvin pitkäjänteisiä, ja lähivuosien talouskasvuennusteet eivät mahdollista suurisuuntaisia muutoksia. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että keskustelu näistä tärkeistä asioista pitäisi haudata.

Ehdokkaiden esittelyvideot ovat katsottavissa OAJ:n kotisivuilla. Katso, ja tee oma arviosi esimerkiksi ehdokkaiden kyvystä luontevaan esiintymiseen!

Vaalipaneelitunnelmia

Toissapäivänä järjestettiin OAJ:n puheenjohtajaehdokkaiden paneelikeskustelu, jota veti aamu-tv:stä tuttu Lauri Karhuvaara. Myös tulevilla valtuutetuilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ehdokkaille. Paikalla olivat siis uudet valtuutetut ja väkeä OAJ:n toimistosta.

Paneelia ovat blogeissaan käsitelleet ainakin Kari Kinnunen http://www.karikinnunen.blogspot.com/ ja Martti Hellström http://www.pedagogiikkaa.blogspot.com/ Lukekaapa kollegoitten arvioita!

Itse koen olevani etuoikeutettu, kun minulla oli mahdollisuus osallistua tuohon tilaisuuteen. Tilanteesta muodostui hieno, ja varsinkin saamani positiivinen palaute on ollut upea kokemus! Monet kuulijat tutustuivat nyt ensimmäisen kerran minuun "livenä", ja onnistuin mielestäni nostamaan hyvin minulle tärkeitä teemoja esille.

Koska emme olleet saaneet varsinaisia kysymyksiä etukäteen, tilanteesta muodostui tiivis ja hektinen, ja juuri tuollaisessa tilanteessa ihminen on mielestäni aidoimmillaan. Kykeneekö hän reagoimaan riittäävän nopeasti? Ymmärtääkö hän kysymykset oikein? Kykeneekö hän esittämään muutakin, kuin valmiita vastauksia? Miten hän selviää kritiikistä ja yllättävistä kysymyksistä?

Mielestäni erotuin joissakin asioissa muista ehdokkaista. Esitin ajatuksen OAJ:n puheenjohtajasta "tiiminvetäjänä", jonka tehtävä on kyetä luovaan ja innostavaan ajatteluun, ja näin myöskin innostaa muita toimijoita. Hänen on kyettävä näkemään tulevaisuuteen ennen muita. Puheenjohtajan keskeiseksi ominaisuudeksi ei riitä pelkkä "kokemus", varsinkin kun kaikilla ehdokkailla on sitä vähintäänkin riittävästi. Joidenkin ehdokkaiden taustajoukot ovat tässä mielestäni ajautuneet sivuun arvioidessaan tämän riittävän valinnan perusteeksi. Puheenjohtajan tehtävän hallitsemiseen ei tarvita vuosikymmenien hautautumista Akava-talon neuvotteluorganisaation syövereihin. Tärkeämpi ominaisuus on se, että on järjestötyön ohella tehnyt jatkuvasti oikeaa opettajan työtä. Kun on vuosikaudet tehnyt omaa työtään leikkaukset ja säästöt niskassaan, tietää, mistä oikeasti on kyse.

Nostin esille myös järjestömme sisäisen itsekritiikin tarpeen.On varsin turhaa, että jatkuvasti hehkutamme toisillemme, miten erinomaisesti olemme onnistuneet - varsinkin, kun toivomisen varaa on useinkin jäänyt varsin paljon. Paikalliset toimijat nääntyvät paikalliseen sopimiseen ja lisääntyviin tehtäviinsä. Heistä järjestömme tulee olla kiinnostunut. Heihin tulee panostaa, ja luottamuspohjalta valittujen henkilöiden vaikutusmahdollisuuksia tulee korostaa. Muuten motivaatio hiipuu. Tähän kriittiseen ajatteluun eivät muut ehdokkaat mielestäni olleet valmiita.

Mielenkiintoinen episodi oli keskustelu, jossa nostin esille JUKO:n epäonnistumisen yliopistojen sopimusneuvotteluissa. Itselleni ei yliopistojen neuvotteluissa missään vaiheessa riittänyt "torjuntavoiton" tavoittelu. En olisi tähän asiaan enää palannut, ellei Risto Kangas olisi yrittänyt vierittää syytä tai ainakin osavastuuta "OAJ:n saunaan lähteneelle neuvottelijalle". Tosiasia kuitenkin on, että sitä ennen oli tullut selväksi, että neuvottelutulosta ei voi allekirjoittaa, mikäli jonkin ryhmän kannalta keskeiset asiat ovat auki. Nyt kyse oli ikävä kyllä kaiken lisäksi OAJ-läisistä ryhmistä. Miksi tämän myyttisen "saunaan lähteneen neuvottelijan" olisi pitänyt tuossa tilanteessa jäädä käytävälle odottamaan, kun varsinaiset neuvottelijat sulkeutuivat neuvotteluhuoneeseen? Vastuu kuitenkin jäi siinä tilanteessa JUKO:lle, ja siitä olisi mielestäni asianomaisen järjestön edustaja voinut reilusti ottaa täyden vastuun. Kaiketi hänkin on tuona yönä ollut neuvottelijoiden tavoitettavissa?

Moni jäi toivomaan, että paneeli olisi jatkunut vielä hieman pidempään, esimerkiksi parikymmentä minuuttia. Näin olisimme päässeet keskustelemaan syvällisesti myös järjestömme toiminnan kehittämisestä ja uudistustarpeista.

MIKSI OLEN KÄYTETTÄVISSÄ OAJ:N SEURAAVAKSI PUHEENJOHTAJAKSI?

Elämme järjestössämme historiallisia aikoja. Pitkäaikaisen puheenjohtajamme Erkki Kangasniemen seuraajan valintaprosessi on käynnissä. Uusi valtuusto on valittu, ja tekee ensimmäisessä kokouksessaan kauaskantoisen päätöksen. On aika arvioida, kenellä on parhaat edellytykset johtaa järjestöämme.

Ansioluettelostani näette, mitä tehtäviä olen järjestössämme tähän mennessä tehnyt – todellisena kentän aktiivitoimijana sekä paikallis- että valtakunnantasolla. Monet muistavat minut jo kahdelta valtuustokaudelta erinäisistä puheenvuoroistani ja kannanotoistani. Minulla on ollut rohkeutta puuttua vaikeisiinkin asioihin ja kykyä tuoda esille paitsi järjestömme vahvuuksia myös sen ongelmia. Vain näitä molempia tarkastelemalla järjestömme todellinen kehittäminen on mahdollista. Viimeiset neljä vuotta olen ollut OAJ:n hallituksen jäsen, ja sitä kautta tutustunut syvällisesti järjestömme rakenteeseen ja toimintaan. Kuluneet kaksi vuotta olen ollut edunvalvontamme ytimessä tulo- ja palkkapoliittisen toimikunnan puheenjohtajana, joten tunnen perusteellisesti OAJ:n sopimusneuvottelutoiminnan vahvuudet ja haasteet.

Olen pitänyt kuitenkin tärkeänä olla myös paikallistason aktiivitoimija, sillä neuvottelutoiminnan tulokset realisoituvat kentällä antaen jälleen uusia suuntia tavoitteenasettelullemme.
Samaan aikaan olen koko ajan tehnyt normaalia opettajan työtä ja kouluttanut uusia opettajia opetusharjoittelun ohjaajana. Koulutuspoliittiset kysymykset, erityisesti opettajankoulutuksen kehittämishaasteet korostuvat työni arjen toteutuksessa. Pidän itsessäni erityisenä vahvuutena sitä, että olen sitoutunut pitkäjänteisesti tehtäviini. Olen ollut samassa työpaikassa yli 20 vuotta, joista viimeiset 15 vuotta sen ohella erilaisissa tehtävissä järjestössämme. Sitä mukaa, kun luottamus toimiini on lisääntynyt, minulle on osoitettu yhä vaativampia tehtäviä. Yhdistelmä on ollut ajankäytöllisesti haastava, ja vienyt paljon aikaa muilta harrastuksiltani. Yhteisen hyvän rakentaminen on kuitenkin antanut todella paljon, ja yhdessä muiden järjestöaktiivien kanssa olemme saaneet paljon aikaan, ja nyt on aika suunnistaa kohti uusia haasteita!

OAJ:n uusien valtuutettujen on nyt aika pohtia, miltä pohjalta uudella puheenjohtajalla on parhaat edellytykset järjestömme johtamiseen . Yhdistelmä edunvalvonnan, järjestötyön ja koulutuspolitiikan tuntemusta tarjoaa tähän hyvät edellytykset! Siksi olen päättänyt ilmoittaa olevani käytettävissä tehtävään.
Tavataan myös Facebookissa – tule juttelemaan ja pyydä kaveriksi!

Järjestötehtäväni

Seuraavana oleellisimmat järjestölliset luottamustehtäväni:



Helsingin yliopisto / Helsingin normaalilyseo
Luottamusmies 1995, 1997-2005
Varaluottamusmies 1995-1997, 2005-
Harjoittelukoulujen arviointiryhmän jäsen 2006-

Helsingin OAY ry
Yhteysopettaja 1995-2005
Hallituksen jäsen 2002-
Hallituksen työvaliokunnan jäsen 2002-
Hallituksen edunvalvontavaliokunnan puheenjohtaja 2002-2005
Hallituksen järjestövaliokunnan puheenjohtaja 2006-2007
Hallituksen varapuheenjohtaja 2008-2009
Hallituksen varapuheenjohtaja ja järjestövaliokunnan puheenjohtaja 2010-

OAJ ry
OAJ:n valtuutettu 2002-
OAJ:n hallituksen järjestötoimikunnan varajäsen 2004-2005
OAJ:n hallituksen jäsen 2006-
OAJ:n hallituksen tulo- ja palkkapoliittisen toimikunnan jäsen 2006-2007
OAJ:n hallituksen tulo- ja palkkapoliittisen toimikunnan puheenjohtaja 2008-
Opettaja-lehden toimitusneuvoston jäsen 2008-

JUKO ry
Hallituksen varajäsen 2008-
Liittokokousedustaja 2008-

AKAVA ry
Liittokokousedustaja 2009-
Hallituksen varajäsen 2010-

Suomen harjoittelukoulujen opettajat SUHO ry
Hallituksen jäsen 1995-