Professori Timo Airaksinen esitti teesinään, että "Hyvä kuuluu kieleen, pahuus tekoihin". Kuitenkin mielestäni molemmat ovat samankaltaisia "avoimia" käsitteitä, joiden määrittelemättömyys on käsinkosketeltavaa, esim. G.E. Moore totesi pitkän pohdinnan päätteeksi, että "hyvä on hyvä", eli määrittyy vain itsensä kautta. Airaksisien mukaan 85 % ihmisistä ilmoittaa kysyttäessä olevansa onnellisia. Kun pahaa kuitenkin paljon tapahtuu, oleelliseksi nousee onnellisuuden ja moraalin suhde. Onnellisuus ja moraali eivät Airaksisisen mielestä sovi yhteen ainakaan velvollisuusvetoisessa etiikassa - velvollisuuden täyttäminen ei luo onnellisuuta.
Lopuksi Airaksinen esitti oleellisen kysymyksen: Kumpaa haluamme, olla moraalisia vai onnellisia? Tämä teema mietityttää niin paljon, että siihen minun on pakko palata jatkossa uudelleen. Kumman sinä valiset: moraalisen vai onnellisen elämän? Kyseessä on mielestäni aivan oleellinen valinta.
Päätoimittaja Reetta Meriläinen pohti onnellisuutta käytännönläheisesti. Ihminen on onnellinen, mikäli hän kykenee iloitsemaan siitä, mitä hänellä on. Jos ihmisen kaikki toiveet toteutuvat, ei hänellä ole enää toiveita lainkaan. Elämän arvon ymmärtämiseen tarvitaan myös kuoleman tiedostaminen. Kuolema on siis positiivinen asia, joka luo kykyä nähdä ympärillämme kaunista.
Tässä kohden mielestäni Meriläinen liittyi espanjalaisen fílosofian klassikkoon, sillä filosofi Miguel de Unamunon mukaan rajallisuuden tiedostaminen luo elämään traagisen elämäntunnon. Tuon traagisuuden tiedostaminen on kuitenkin elämää kannattava voima, sillä se on tie pois usvasta, jossa muutoin vaellamme. Ahdistusta kuoleman tietoisuudessa ei kuitenkaan Unamunon mielestä voi vältää, joten jäikö Meriläisen luoma kuva yltiöpositiiviseksi?
Professori Martti Koskenniemi pohti oikeudenmukaisuuden käsitteen subjektiivisuutta ja spesialisoitumista. Tarvitsemme siis asiantuntijoita, mutta asiantuntemus on lopultakin vain eräs tapa puhua oikeasta ja väärästä.
Vapaaehtoistyön tutkija Henrietta Grönlund kannusti yleisöä pohtimaan oman elämänsä tarkoitusta ja onnellisuutta luovia tekijöitä. Hän esitti, että ihmisellä on perustavaa laatua oleva tarve tehdä hyvää, ja tuo perustarve näivettyy nyky-yhteiskunnassa, jossa taloudesta on tullut ahneutta tuottava ydin. Yhteisöllisyydellä on evoluutiopsykologinen tausta, josta väitteestä olen samaa mieltä. Vapaaehtoistoiminnan suuri suosio on Grönlundin käsityksen mukaan osoitus ihmisen perustarpeesta tehdä hyvää. Kysyn kuitenkin, onko ihmisellä jokin perustavaa laatua oleva perusolemus, kuten Grönlund väitti? Tämän väitteen tyrmäävät ainakin eksistenssifilosofit ehdottomasti ja jyrkästi. "Ihminen on sitä, mitä hän itsestään tekee", totesi Jean-Paul Sartre. Samaan oli päätynyt jo aiemmin maineikas espanjalaisfilosofi José Ortega y Gasset. Ihmisellä on aina kyky valintoihin, niin hyviin kuin pahoihin, niin moraalisiin kuin moraalittomiinkiin. Nykymaailmaa seuratessa tulee myös mieleen, että halu sotia on vähintään yhtä voimakas kuin halu tehdä hyvää (viittaan tässä Freudin psykoanalyysin kahteen perusviettiin, elämään ja kuolemaan).
Oikeuslääkäri Helena Rannan puheenvuoro veti yleisön hiljaiseksi. Hän kertoi "kätelleensä pahuutta Srebrenicassa". Silti hyvyyttä ei ole ilman pahuutta. Pahuuden äärellä joudumme miettimään, löytyykö meiltä tahtoa tehdä muuta kuin katsoa sivusta? Käsittääkseni olemme tässä kohden G.W.Leibnizin formuloiman teodikea-ongelman äärellä (jos on olemassa hyvä jumala, joka on kaikkivaltias, miten maailmassa voi olla pahaa?). Itse ajattelen , että riippumatta siitä, onko jumala olemassa vai ei, emme näe hyvyyttä näkemättä myös pahuutta.
Toimittaja Ilkka Malmberg totesi olevansa haastavan tehtävän edessä joutuessaan puhumaan Helena Rannan jälkeen. Tuo vaatimattomuus oli tarpeetonta - nimittäin kannustus siihen, että saamme myös epäonnistua, oli sangen virkistävää. Malmbergin mukaan epäonnistumiset ovat itse asiassa kiinnostavampia kuin onnistumiset - suomalaiset ovat viime hetken epäonnistujia (itselleni tuli mieleen esim. Juha Miedon sadasosasekunnin tappio, tai juoksija Pekka Päivärinnan loputtomat epäonnistumiset Suomen jääkiekkojoukkueesta puhumattakaan). Malmbergin Facebook-kritiikki oli terävää: facebookissa ihmiset kertovat lähinnä onnistumisistaan. Siksi Facebookin seuraaminen on lähinnä ahdistavaa - lukea tarinoita ja kommentteja toisten onnistumisista, väitti Malmberg.
Malmbergin lopuksi lausuma motto jäi mieleen: "Hymyile, huomenna on huonommin". Maailmanhistorian kuuluisin pessimismiä maailmankatsomuksena kehittänyt filosofi Arthur Schopenhauer nousi aivan väistämättä mieleen kotimatkan ajaksi...
