tiistai 18. toukokuuta 2021

Kaipaammeko lisää veroja?

 

Nyt kun eri vaalikoneisiin pääsee tutustumaan, on helppo havaita, että me kokoomuslaiset emme ole innostuneita verotuksen kiristämisestä. Se ei merkitse sitä, että emme haluaisi parantaa yhteiskunnan palveluita tai että kannattaisimme leikkauksia kuntien toimintaan. Asia on juuri päinvastoin. Itse näen niin, että yhteiskunnan voimavarat tulee kohdentaa oikein eikä tuhlata rahaa esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentamisen kaltaisiin lisämenoihin, joiden vaikuttavuudesta ei kyetä esittämään muita kuin hyvin heikosti perusteltuja olettamuksia.

Vasemmistopuolueet, joihin valitettavasti täytyy nykyisin lukea myös Vihreät, edustavat toisentyyppistä linjaa. Vaikka verorasituksemme on jo nyt yksi Euroopan korkeimmista, niin lisää pitäisi kerätä. Minusta tämä linja ei ole kestävä. Korkea ansiotuloverotus, varsinkin keskituloisillakin jo karmea marginaalivero, heikentävät työmotivaatiota. Miksi hakeutua vaativampiin tehtäviin ja tehdä ylitöitä, jos veroihin menee yli puolet lisäansioista? Kunnallisveron korottamisella on samat haitalliset vaikutukset.

Yksi ikävimpiä piirteitä vasemmistolaisessa veropolitiikassa on halu nostaa kiinteistöveroa. Kun se on luonteeltaan tasavero, vaikutta se sitä raskaammin, mitä pienituloisempi veronmaksaja on. Toisaalta se vaikuttaa myös vuokriin ja sitä kautta kierre jatkuu asumistukimenojen kasvuna – nekin ovat jo miljardiluokkaa. Minusta ei myöskään ole oikein, että esimerkiksi lintuvaaralainen eläkeläinen, jopa rintamamies, joka asuu itse rakentamassaan talossa, joutuu ahtaalle korkean kiinteistöveron takia. Uskomattomin idea, johon olen törmännyt facebook-keskusteluissa liittyi juuri tähän. Eräs sivujeni lukija esitti, että valtio voisi lainata kiinteistöveroon kuluvat rahat, jotka myöhemmin perikunta sitten maksaisi perinnöstään. Samassa keskustelussa esiintyi myös ajatus, että kiinteistön oletettua arvonnousua pitäisi verottaa jo ennakolta. Tätäkö todella haluamme – minä en halua.

Emme tarvitse veronkorotuksia kuntaveroon emmekä kiinteistöveroon. Tämä on selkeä kantani. Emmekä myöskään ruuhkamaksujen kaltaisia uusia ”piiloveroja”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti