Alle kaksi tuntia aikaa äänestykseen

OAJ:n kesävaltuuston ensimmäinen kokouspäivä on takana. Olemme saaneet nauttia korkeatasoisesta avajaisjuhlasta sekä työskennelleet normaalin kokousrutiinin mukaisesti. Puheenjohtaja Erkki Kangasniemi piirsi valtuuston avauspuheessaan monipuolisen kuvan puheenjohtajan tehtävistä. Erkki ei ole ollut yhden asian mies, eikä hänen seuraanjansakaan voi sitä olla.

Eilen illalla sain käydä monen valtuutetun kanssa keskusteluja järjestöstämme ja sen toimintavoista. Ajatukseni järjestömme kehittämisestä ovat selvästi herättäneet kiinnostusta, ja on selvää, että olen ehdolle asettumalla tuonut merkittävän lisäarvon tämän kevään puheenjohtajavaaliin. Minulta on jopa kysytty sitä, mitä aion tehdä neljän vuoden kuluttua, jolloin olemme seuraavan kerran samassa tilanteessa. Hieno palaute työstä yhteiseksi hyväksi on parasta, mitä ihminen voi elämässään kokea. Toinen mieleeni jäänyt kommentti kuului: "Pekka, olet ollut ehdokkaista rehellisin." Koin tuon lausahduksen niin, että olen ollut aidosti omine ajatuksineni mukana, ilman tarvetta esittää jotakin, jota en aidosti ole tai ajattele!

Lämpimät kiitokset kaikille minua tänä keväänä kannustaneille!

Loppusuoralla

OAJ:n puheenjohtajan valintaan on aikaa enää yksi päivä. Minun osaltani takana on hieno kevät, ja olen viime päivinä saanut paljon positiivista palautetta kannanotoistani. Olen tuonut keskusteluun hyvin laajan valikoiman edunvalvonnan, järjestötoiminnan ja koulutuspolitiikan kehittämisajatuksia.

Äänestyksen lähestyessa kannaotot ehdokkaitten puolesta ja vastaan näyttävät kärjistyvän. Erikoisin viime päivinä esille nousseista väitteistä on, että edunvalvontamme olisi jotenkin uhattuna, jos valituksi tulisi joku muu kuin Risto Kangas. Millä tavoin se olisi uhattuna??? Näyttää vahvasti siltä, että emme ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä käsite "edunvalvonta" ylipäänsä tarkoittaa. Joka tapauksessa on selvää, että puheenjohtajamme tekee paljon muutakin kuin "istuu" neuvottelupöydässä.

Itse haastan valtuutetut pohtimaan syvällisesti, mikä on OAJ:n päätehtävä. Jos emme nyt, 2010-luvulle saavuttuamme, kykene uudistumaan, jäämme kiinni menneeseen maailmaan. Järjestömme julkisuuskuva tarvitsee modernisointia, ja se onnistuu varmimmin, jos nyt valitsemme puheenjohtajan, joka on monipuolinen osaaja kaikilla tärkeimmillä toiminta-alueillamme: edunvalvonnassa, koulutuspolitiikassa, järjestötoiminnan kehittämisessä ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.

Koulutuspolitiikkaa edelleen

Sosiaalisessa mediassa olemme saaneet nähdä, että koulutuspolitiikka kiinnostaa aktiivejamme. Tämä on selvästi havaittavissa esimerkiksi Facebookissa, jossa OAJ-läinen vaikuttaminen nähdään laaja-alaisesti. Sivuhuomiona todettakoon, että Martti Hellström keräsi viime viikolla aiheita viimeiseen vaalipaneeliin juuri Facebookissa - ikävä kyllä kaikkia hyviä kysymyksiä ei paneelissa ehditty käsitellä. Noissa kysymyksissä esitettiin myös kovaa kritiikkiä järjestömme harjoittamaan edunvalvontaan: esimerkiksi Lasse Utti olisi halunnut keskustelua tulevan palkkapolitiikan fokuksesta ("viimeiseen 20 vuoteen ei mitään uutta ajatusta, vaikka maailma muuttuu ympärillä"). Itse olen korostanut koko ajan, että suurimpia ongelmiamme on se, että koulutuspolitiikka ja edunvalvonta ovat hukanneet toisensa - lähinnä juuri siksi, että ajattelua ei ole kyetty suuntaamaan uudelleen silloinkaan, kun se olisi välttämättä ollut tarpeellista.

OAJ:n puheenjohtajan on oltava ajattelija. Tähän ajattelijan tehtävään kuuluu oleellisena osana laaja-alaisen edunvalvonta-ajattelun ohella koulutuspoliittinen visiointi. Järjestömme on ottanut kantaa taito- ja taideaineitten aseman puolesta, erittäin hyvä niin! Koulun on tulevaisuudessa oltava nykyistä joustavampi, ja elämän kannalta oleelliset taidot on kyettävä perustellusti arvioimaan - ja pohtimaan, toteutuvatko ne nykyisillä tai edes uusilla opetussuunnitelmilla. Myöskin itsenäisen ajattelun oppiminen ja elämänhallinnalliset taidot kuuluvat tulevaisuuden kouluun, samoin syvä ympäristötietoisuus. Opetussuunnitelmatyössä on korostettava kaikille yhteisiä tavoitteita, ja pohdittava, tarvitaanko kouluun enää uusia oppiaineita - vai mitä voidaan toteuttaa aihekokonaisuuksia kehittämällä. Koska samalla joudutaan pohtimaan myös eri opettajaryhmien työllisyyttä, muodostuu kokonaisuudesta erittäin haastava. Mutta jos nyt pohdin kunnianhimoisinta koulutuspoliittista tavoitettani, se on ilman muuta se, että koulu on aikaansa edellä, ei siitä jäljessä. Sama tavoite sopii erinomaisesti myös järjestömme johto-ajatukseksi! Tältä pohjalta haastan järjestömme muutkin keskeiset toimijat mukaan!

Koulutuspolitiikkaa

OAJ:n puheenjohtajavaaliin on aikaa kolme päivää. Vaalikamppailu on vaalipaneelien osalta päättynyt, ja myöskään Päivi Koppasen ja Risto Kankaan blogeihin ei ole aikoihin ilmestynyt uusia kirjoituksia. Oletettavaa kuitenkin on, että moni valtuutettu miettii edelleen lopullista kantaansa, ja varsinkin tilannetta, joka syntyy toisella tai kolmannella äänestyskierroksella. Vaikka itse olen luvannut jatkaa blogiani myös tämän viikon jälkeen, katson aiheelliseksi ottaa tässä vaiheessa kantaa joihinkin oleellisiin kysymyksiin.

Viime viikolla oli viimeinen vaalipaneeli, pääkaupunkiseudun alueverkoston järjestämä. Juontajana toimi Martti Hellström, joka on myöskin kirjoittanut tiivistelmän paneelista blogiinsa. Monissa kysymyksissa nousi esille selviä eroja ehdokkaitten välillä. Aivan paneelin lopussa puhuttiin koulutuspolitiikasta, ja läsnäolleet muistanevat, että olin suorastaan järkyttynyt siitä, että Päivi Koppanen ja Risto Kangas eivät näyttäneet ymmärtävän koko käsitteen merkitystä juontajan kysyessä ehdokkaitteen kunnianhimoisinta koulutuspoliittista tavoitetta. Koulutuksen rahoituspohjan varmistaminen on tärkeää, mutta se on tavoitteena itsestäänselvyys, eikä siten mikään "kunnianhimoinen" tavoite - rahoituspohjan varmistamisesta nimittäin riippuu jokaisen hankkeen kunnollinen toteutuminen - ja näitä hankkeita meidän on mietittävä. Olli Luukkaisen esittämä opettaja-nimikkeen suojaaminen on selkeästi koulutuspoliittinen hanke. Olen aivan varma, että tässä keskustelun vaiheessa paikalla olijat tajusivat ketkä ehdokkaista suuntaavat katseensa menneisyyteen ja ketkä tulevaisuuteen, ketkä ymmärtävät muutakin kuin pelkkää palkkaedunvalvontaa. Pitäytyminen menneeseen aikaan on pahin virhe, minkä uudistuvaa imagoa tavoitteleva järjestö voi tehdä, ja tässä olemme nyt oleellisen valinnan edessä. Ydinkysymys kuuluukin: haluammeko imagomme uudistuvan - minä haluan!

Mitkä olivat ja ovat minun tulevaisuuden visioitani koulutuspolitiikasta? Ensinnäkin opettajankoulutus ei saa pysähtyä paikoilleen. Sen määrällinen ja laadullinen suunnittelu on äärimmäisen tärkeää, ja siihen tarvitaan myös OAJ:n kannanottoja. Opettajia tulee kouluttaa se määrä, minkä työmarkkinat edellyttävät. Tässä yhteydessä myös tuntijakojen muutokset on huomioitava heti, kun niistä on olemassa päätökset, jotta tulevaisuus tulee kunnolla ennakoitua. On vastuutonta kouluttaa esimerkiksi joidenkin aineiden opettajia moninkertaisesti tarvittava määrä, kuten esimerkiksi uskonnonopettajien kohdalla on tilanne. Koulutuksen resurssit on suunnattava sinne, missä niitä tarvitaan.

Toinen opettajankoulutukseen liittyvä asia on sisältöjen suunnittelu. Onko koulutuksen tieteellinen painotus mennyt liian pitkälle siten, osa osa työn edellyttämistä välttämättömistä käytännön taidoista jää työssä oppimisen varaan? Olemme puhuneet useissa vaalipaneeleissa häiriintyneistä ja väkivaltaisista oppilaista. Antaako opettajankoulutus riittävästi valmiuksia näiden oppilaitten kohtaamiseen? Mielestäni ei anna. Opettajaksi opiskelevat eivät myöskään saa perehdytystä mielenhäiriöitten ja mielisairauksien tunnistamiseen, vaikka niiden esiintyvyys on esimerkiksi lukioikäisillä sitä luokkaa, että syytä näihin valmiuksiin olisi. Monissa vakavissa, suhteellisen yleisissä sairauksissa (esim. skitsofrenia) taudin varhainen toteaminen on jatkohoidon ja vaaratilanteitten ennaltaehkäisyn kannalta ensiarvoisen tärkeää. Eräs tärkeä kouluväkivallan ehkäisykeino on siis opettajankoulutuksen tavoitettavissa, jos niin halutaan. Myös tehostettu yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen kanssa on otettava tarkastelun kohteeksi, jotta ei-koulukuntoiset oppilaat saavat asianmukaista apua ongelmiinsa.

Voiko palkkausjärjestelmiä kehittää?

Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistyksen vaalipaneelissa viime lauantaina käsiteltiin mm. eri opettajaryhmien välisiä palkkaeroja. Mikä olisi oikeudenmukainen erojen peruste vai pitäisikö kaikilla opettajilla olla sama palkka? Paneelin puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut OAJ:n valtuutettu Martti Hellström kommentoi blogissaan käytyä keskustelua seuraavasti:

"Kukaan ei esittänyt samaa palkkaa. Lempiäinen uskoi vahvasti siihen, että oikeudenmukaisuus toteutuu määrittelemällä kunkin työn vaativuus ja työntekijän taitavuus. Itse en valitettavasti oikein usko tähän, ja Lempiäinenkin myönsi, että hyvä idea ei ole toteutunut käytännössä. "

Mistä sitaatissa olevassa ajatuksessa on kysymys? Itse asiassa erittäin suuresta asiasta, koko OAJ:läisen palkkapolitiikan perusasiasta - siitä, että perusajatus on aina ollut se, että palkkausjärjestelmiin tavoitellaan lisää rahaa hinnalla millä hyvänsä. Martti jättää tiivistelmässään mainitsematta, että käsittelin tuossa asiayhteydessä valtion opettajille nelisen vuotta sitten käyttöön otettua uutta palkkausjärjestelmää. Järjestelmä markkinoitiin esimerkiksi normaalikoulujen opettajille siten, että nyt saadaan opettajille lisää rahaa. Se, jakautuiko se oikeudenmukaisesti kaikille, oli toisarvoinen asia. Hyväksyimme kuitenkin järjestelmän, koska se tuotti yli 7 % lisää palkkarahaa normaalien sopimuskorotusten lisäksi. Kuulosti loistavalta, ja samalla turvattiin kaikkien virassa olevien opettajien ansiotaso - kenenkään palkkaa ei siis alennettu. Sen sijaan kaikkien jo virassa olleiden ansioKEHITYSTÄ ei onnistuttu turvaamaan. Itse olenkin kuluneiden vuosien aikana miettinyt, onko raha todellakin edunvalvontamme itseisarvo - niin paljon ongelmia tästä uudesta palkkausjärjestelmästä on seurannut. Minä olen ollut kriitikkojen kärjessä.

Totesin paneelissa, että järjestelmässä on hyvää se, että palkkaus perustuu työn vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen (jonka osa on myös opettajan hankkima lisä- ja täydennyskoulutus) - ei siis tehtävänimikkeeseen. Arviointiperusteet ovat samat niin luokanopettajilla kuin aineenopettajilla, samoin peruskoulun ja lukion opettajilla. Hyvä niin. Toin kuitenkin myös voimakkaasti esille järjestelmän ongelmat ja puutteet, ja tämä jää Martilta varsin ohuen maininnan varaan. Keskeinen ongelma on se, että työnantaja on pettänyt meidät työntekijät, kuten niin usein ennenkin. Järjestelmää käyttöön otettaessa sopijaosapuolet sitoutuivat sen kehittämiseen, mutta tästä ei varsinkaan nykyinen työnantaja (yliopistoillahan se ei enää ole valtio) ole tippaakaan kiinnostunut ainakaan ns. vaati- ja henkikarttojen osalta. Opettajien oikeusturva on olematon, koska järjestelmä on halvaantunut riitauttamismenettelyjen osalta. Voi vain kuvitella, mikä on niiden opettajien työmotivaatio, jotka eivät saa erimielisyysasioissa oikeutta. Kaiken lisäksi ainakin yliopistoissa säästötoimet ovat jo syöneet enimmän osan tuosta noin 7 prosentista.

Eli yhteenvetona: olen ollut mukana luomassa innovatiivista palkkausjärjestelmäuudistusta, mutta emme onnistuneet sitouttamaan työnantajapuolta sen kehittämiseen emmekä yhteisiin pelisääntöihin. Syntyi siis monin tavoin hyvä esimerkki jatkoa ajatellen. Kunta-alalle vastaavaa järjestelmää ei kannata nykymuodossaan markkinoida. Normaalikoulujen opettajat toivottavasti pystyvät sen kanssa elämään - jotkut opettajat saivat valtavat korotukset, jopa lähes 1000 euroa kuukaudessa. Pääsääntöisesti nuoret opettajat voittivat, vanhojen edut turvattiin siirtymäsäännöksin ja sillä välillä olevat todellakin putosivat väliin: palkkakehitys vanhassa järjestelmässä olisi ollut parempi. Tällaisen OAJ:n ja JUKO:n hallitukset kuitenkin aikanaa yksimielisesti hyväksyivät - itse toivon todella, että järjestelmän pahimmat puutteet saataisiin korjattua. Tällä sopimuskierroksella se ei onnistunut.

Palkkausjärjestelmiä siis voidaan kehittää, jos halutaan - mutta menneistä ratkaisuista on otettava oppia!

I ja II kalleusluokka

Minulta on tiedusteltu näkemystäni siihen, että OVTES ainoana kunta-alan sopimuksena edelleen sisältää jaon I ja II kalleusluokkaan. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että kyse on jäänteestä jostakin menneisyydestä. OAJ:n hallitus pyrki myöskin voimakkaasti vaikuttamaan asian korjaamisen aloittamiseen kevään 2009 järjestelyvaraeräneuvotteluissa, mutta kuten tiedämme, työnantaja halusi erän jaettavaksi paikallisella tasolla. Mitään parannusta tähän asiaan ei siis tapahtunut.

Kysymys liittyy huomattavasti laajempaan yhteyteen. Luottamusorganisaatiomme tehtävä on asettaa tavoitteet, ja näitä tavoitteita on neuvotteluissa ajettava loppuun asti. Kalleusluokkajaon poistaminen kuuluu näihin tavoitteisiin, vaikkakaan ei ole ollut aivan kärkihanke. Työnantajalle sopii kalleusluokkien poisto, mutta siten, että kaikki olisivat nykyisessä II kalleusluokassa, ja tämä ei tietenkään voi käydä meille.

Edunvalvontamme tarvitsee uutta suuntaa: eri opettajaryhmiä hiertäviä epäoikeudenmukaisuuksia on päästävä purkamaan. Syksyn 2007 sopimuskierroksella ("ns. rahakierros") saimme näyttävät yli 10 prosentin korotukset. Ajatelkaapa, jos vaikka puolet, tai edes neljäsosa tuosta summasta olisi käytetty epäkohtien korjaamiseen, miten paljon vähemmän meillä olisi tällä hetkellä ongelmia mietittävänä. Ja samaan aikaan suuri (suurin?) osa opettajista on menettänyt valtaosan noista korotuksista työnantajien säästötoimien seurauksena.

Vaasan puheenjohtajapaneeli

Tiistai-iltana saimme kokea peräti kaksituntisen paneelikeskustelun Vaasassa, ja paikalla olivat kaikki neljä puheenjohtajakisaan ilmoittautunutta. Itse esitin jo avauspuheenvuorossani, että näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että tosissaan ehdokkaiksi on lähtenyt vain kaksi henkilöä, nimittäin minä ja Olli Luukkainen. Kaksi muuta, Risto Kangas ja Päivi Koppanen ovat viettäneet hiljaiseloa ainakin julkiseen keskusteluun sosiaalisessa mediassa osallistumisen osalta. Päivi vetosi aikapulaan, ja Risto siihen, että hänellä "on vielä opittavaa blogin ylläpitämisessä". Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että jos nyt, vaalikamppailuvaiheessa, ei halua kertoa ajatuksistaan, ei kerrottavaa ilmeisesti ole. Itse en äänestäisi ehdokasta, jonka ajatukset jäävät pahimmassa tapauksessa vain kannattajajoukon argumentoinnin varaan. Viestinnästä ja sen tehostamisen tarpeesta järjestössämme puhuttiin tiistai-iltana muutenkin paljon.

Aiheet keskustelussa olivat pitkälti samoja kuin aiemmissa vastaavissa tilaisuuksissa. Keskustelimme OAJ:n organisaatiosta ja alueellisesta edunvalvonnasta ja toiminnasta sekä siitä, miten yhteisöllisyyttä OAJ:ssa voitaisiin vahvistaa. Puhuimme myös lastentarhanopettajien palkkauksesta ja opettajankoulutuksesta sekä opettajien pätevyysvaatimuksista. Myös puheenjohtajan tehtävät ja puheenjohtajalta vaadittavat ominaisuudet nousivat esille. Näihin kaikkiin olen ottanut jo aiemmissa blogikirjoituksissani kantaa. Itse korostin tällä kertaa sitä, että puheenjohtajalta vaaditaan monipuolista pedagogista osaamista ja pedagogisten kysymysten arviointikykyä - pelkkä edunvalvonnan hallinta ei kerta kaikkiaan riitä. Kysymys tiivistyy siihen, haluammeko moniulotteisen vai yksiulotteisen puheenjohtaja - menneisyyteen katsojan vai tulevaisuuteen katsojan - esiintymiskykyisen innovaattorin vai Akavatalon bunkkerissa istujan?

Yleisöstä nousi esille mielenkiintoinen kysymys: mikä on OAJ:n toimiston ja kentän suhde? Asia on erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Minulle on selvää, että sekä edunvalvonnassa, järjestön kehittämisessä että koulutuspolitiikassa kenttä asettaa tavoitteet, ja toimisto toimii niiden mukaan, niitä tavoitteita toteuttaen. Edunvalvonnassa on ollut erittäin ongelmallista, että luottamusorganisaatiomme asettamat tavoitteet ovat pääsääntöisesti jääneet toteutumatta. Siihen voi olla, ja onkin, useita eri tyyppisiä syitä. Aiemmin esitettyjen lisäksi otin esille sen, että jos käy niin, kuten nyt näyttää käyvän, että lähes koko hallitus vaihtuu kerralla, on toiminnan jatkuvuus uhattuna. Kun keskeisistä luottamushenkilöistä suurin osa vaihtuu, toimisto saa tietynlaisen hengähdystauon, kun uudet toimijat vasta opettelevat tehtäviään. Täytyykin toivoa, että keskeisten tavoitteiden jatkuvuus kuitenkin säilyy ainakin muutamia vuosia.

Jälleen kerran palattiin tämän kevään yliopistoneuvotteluihin yleisöltä tulleen kysymyksen myötä. En pysty olemaan syvästi ihmettelemättä, miten tässä asiassa vastuun ottaminen on Risto Kankaalle ylivoimaisen vaikeaa, kun tapahtumien kulku on yleisessä tiedossa. Asia olisi jo unohtunut ja haudattu, jos vastuunotto olisi tapahtunut ensimmäisessä paneelissa kuukausi sitten. Asia olisi kuittaantunut sillä, ja yhdessä olisi voitu todeta, että jatkossa toimitaan huolellisemmin. Mutta kun ei, niin ei. Risto Kangas on valinnut selittelyn, peittelyn ja muiden syyllistämisen linjan. Tällä kertaa Vaasassa syyllisiä olivat JUKO:n omat neuvottelijat, joiden kuulimmekin saaneen sapiskaa toiminnastaan. Kaikki kuitenkin tajuavat, että operatiivinen vastuu on neuvottelujohtajalla, sitä tosiasiaa ei voi kieltää millään. Kuulimme yleisöstä myös, että sopimuksen soveltaminen on osoittautunut vaikeaksi siinä olevien aukkojen ja puutteiden vuoksi, ja tämä tulee työllistämään kenttäväkeämme ainakin seuraavan vuoden. Erittäin harmillista.

Kokonaisuutena tilaisuus oli monipuolinen, koska aikaa keskusteluun oli riittävästi. Itselleni jäi tunne, että sanomani meni perille, kuten aiemmissakin paneeleissa. Toivottavasti yleisö nautti näkemästään ja kuulemastaan.

Kamppailu tiivistyy

OAJ:n puheenjohtajataistelu tiivistyy. Eilen illalla Vaasassa järjestetyssä puheenjohtajapaneelissa yleisö sai kuulla vaalikamppailun ensimmäisen selkeästi alatyylisen vedon. Risto Kangas rinnasti minun blogikirjoitukseni "vessanseinäkirjoituksiin" ja ilmoitti, että hän ei kommentoi kumpiakaan.Blogini lukijat voivat itse arvioida rinnastuksen osuvuutta ja asiallisuutta. Ajattelen kuitenkin niin, että en kirjoita blogiini ensisijaisesti muita ehdokkaita varten ja heidän kommenttejaan odottaen, vaan siksi, että OAJ:n valtuutetut ja suuri yleisö saisivat mahdollisuuden tutustua näkemyksiini edunvalvonnasta, järjestötoiminnasta ja koulutuspolitiikasta. Jos arvioidaan ehdokkaiden aktiivisuutta tuoda ajatuksiaan esille, blogeista voidaan päätellä, että vain kaksi ehdokasta on tosissaan tässä vaalissa mukana: minä ja Olli Luukkainen. Jos ehdokkaalla tällaisessa tilanteessa ei ole aikaa, halua tai kykyä tuoda ajatuksiaan esille, on syytä olla vakavasti huolissaan. Puheenjohtajan keskeinen tehtävä on pitää yhteyttä järjestön kenttäväkeen ja tavallisiin ihmisiin. Jos sitä ei halua tehdä vaalitaistelun aikana, haluaako sitä tehdä puheenjohtajakaudellaankaan?Minun käsitykseni on, että nyt tarvitaan uutta puheenjohtajuutta: se on paitsi kykyä edunvalvontaan myös tahtoa saavuttaa koulutus- ja sivistyspoliittinen arvojohtajuus: se on tulevaisuutta ja laaja-alaisuutta - on siis aika kohdistaa katse tulevaisuuteen, ei menneisyyteen.